Sitten ne teki suunnitelmia, joiden piti viedä hänen asiansa perille. Hän kuvitteli ritarillista esiintymistä, pieniä palveluksia, joita tekisi hänelle; elävä ja rohkea keskustelu päättyisi rakkaudentunnustukseen, mikä taas päättyisi… siihen, mitä sinä ajattelet.
Yö kului kuitenkin, ja nuori tyttö nukkui yhä, sillä aikaa kuin Morin mietti loppusäettään. Päivä valkeni, ja, aurinko loi pian ensimäisen säteensä, pitkän, kirkkaan säteensä, mikä tuli taivaanrannasta, nukkujan suloisille kasvoille.
Nainen heräsi, istuutui, katseli maaseutua, katsahti Moriniin ja hymyili. Hän hymyili onnellisen naisen hymyä, iloisin ja viehättävin ilmein. Morin säpsähti. Ei mitään epäilemistä, tuo hymyily oli tarkoitettu hänelle, se oli hyvinkin salainen kutsumus, hänen uneksimansa ja odottamansa merkki. Se tahtoi sanoa, tuo hymyily: "Olettekos te tyhmyri, olettekos te houkka, olettekos te hölmö, kun sillä lailla, olette istuneet paikallanne kuin tukki eilisillasta asti?"
"Nähkääs, tarkastakaahan minua, enkö minä ole viehättävä? Ja te jäätte tuolla lailla paikallenne koko yöksi, kahden kesken kauniin naisen kanssa, uskaltamatta mitään, suuri narri!"
Nainen hymyili edelleen, katsellen Morinia, vieläpä hän alkoi nauraakin. Morin joutui pois suunniltaan, hän etsi jotakin tilaisuuteen sopivaa sanaa, kohteliaisuutta jotakin sanottavaa, samantekevä, mitä. Mutta hän ei keksinyt mitään, ei mitään. Silloin, pelkurin rohkeuden valtaamana hän ajatteli: "Menköön syteen tai saveen", ja ryntäsi äkkiä, päistikkaa, kädet ojossa, suu himokkaana, naisen kimppuun, otti hänet käsivarsilleen ja suuteli häntä.
Yhdellä ponnahduksella nainen pääsi pystyyn ja huusi: "Auttakaa", ulvoen kauhusta. Ja hän avasi vaununoven, huiskutti käsiään, hulluna pelosta, yrittäen hypätä pois, samalla kuin Morin, epätoivoissaan, vakuutettuna siitä, että nainen joutuisi junan alle, pidätti häntä, pitämällä kiinni hameesta, änkyttäen: "Rouvani… oh!… rouvani."
Juna hiljensi vauhtiaan, pysähtyi. Kaksi rautatienpalvelijaa riensi avuksi nuoren naisen toivottomien merkinantojen kutsumana. Nainen vaipui heidän käsivarsilleen sammaltaen: "Tuo mies on tahtonut… on tahtonut… mi… mi…" Ja meni tainnoksiin.
Oltiin Manzén asemalla. Saapuvilla oleva santarmi pidätti Morinin.
Kun hänen raakamaisuutensa uhri oli tullut jälleen tajuihinsa, niin hän teki ilmiantonsa. Pöytäkirja laadittiin. Ja rihkamakauppias-parka ei päässyt kotiinsa ennenkuin seuraavana iltana, tietäen, että häntä odotti oikeusjuttu hyvien tapojen loukkaamisesta julkisella paikalla.