— Mutta… siis… hyvä herra Beaurain, te olette hullu, pähkähullu, kun olette tullut tänne pidätettäväksi tällä lailla keskellä metsää, kello kymmenen aamulla.
Rihkamakauppias näytti valmiilta itkemään häpeästä. Hän mutisi:
— Tämä kaikki on tapahtunut vaimoni tahdosta! Minä kyllä sanoin hänelle, että se oli mieletöntä. Mutta kun nainen saa jotakin päähänsä… niin te tiedätte… että hän ei hellitä.
Määri, joka piti suorasukaisesta puheesta, hymyili ja vastasi:
— Tässä tapauksessa olisi pitänyt sattua aivan päinvastaista. Jos hän olisi saanut jotakin vain päähänsä, niin te ette olisikaan nyt täällä.
Silloin hra Beaurain joutui vihan valtaan ja kääntyen vaimonsa puoleen:
— Jokos sinä nyt näet, mihin sinä olet johtanut meidät runollisuudellasi? Sanoppas, missä me nyt olemme! Me joudumme nyt oikeuden eteen siveysrikoksesta meidän iällämme! Ja meidän täytyy sulkea liikkeemme, jättää liiketuttavamme ja muuttaa asumaan johonkin toiseen kaupunginosaan. Siinä me nyt olemme!
Rva Beaurain nousi ja, katsahtamatta mieheensä, esitti asiansa juurtajaksain ilman esteitä, ilman turhaa häveliäisyyttä, melkein sujuvasti.
— Jumalani, herra määri, minä tiedän hyvinkin, että me olemme naurettavia. Sallitteko minun puolustautua asianajajan tavoin, tai pikemminkin onnettomana vaimo raukkana; ja minä toivon, että te tulette päästämään meidät kotiimme ja säästämään meiltä kaiken oikeudenkäynnistä aiheutuvan häpeän.
"Kun minä kerran olin nuori, niin minä tutustuin hra Beaurainiin tällä paikkakunnalla, eräänä sunnuntaina. Hän oli apulaisena eräässä rihkamatavarakaupassa, ja minä olin myyjättärenä eräässä valmiiden vaatteiden kaupassa. Minä muistan sen vielä kuten eilispäivän. Silloin tällöin minä tulin tänne viettämään sunnuntaita erään ystävättäreni, Rose Levéquen seurassa, jonka kanssa minä asuin Pigallen kadulla. Rosella oli rakastaja, mutta minulla ei ollut mitään sellaista. Se on hän, joka toi meidät tänne. Eräänä lauantaina hän ilmoitti minulle, nauraen, tuovansa minulle seuraavaksi päiväksi toverin. Minä käsitin hyvin, mitä hän tarkoitti; mutta minä vastasin, että se oli tarpeetonta. Minä olin järkevä, herrani.