Toinen keskeytti hänet: "Hyvä, hyvä. Otetaanpa vielä lasi." Ja hän lausui: "Vahtimestari, kaksi olutta!"
Juotuaan lasinsa tyhjiin sanomalehtimies kysyi:
"Kävelemmekö vähän?"
"Kernaasti."
Ja he lähtivät astelemaan kohti Madeleinen kirkkoa.
"Mitä nyt tekisimme?" Forestier kysyi. "Väitetään, että pariisilaisella kävelijällä aina on jotakin puuhaa. Mutta se ei ole totta. Jos omasta puolestani haluan kävellä jonakin iltana, en koskaan tiedä, minne menisin. Boulognen metsään ei viitsi mennä ilman naisseuraa, eikä naisiakaan ole aina saatavissa. Musiikkikahvilat voivat huvittaa ruokatavarakauppiastani ja hänen vaimoaan, mutta ei minua. Mitä siis olisi tehtävä? Ei mitään. Pitäisi olla jonkinlainen kesäpuutarha, esimerkiksi Parc Monceaun tapainen, joka olisi auki yöllä ja jossa saisi kuunnella hyvää musiikkia ja juoda kylmiä juomia puiden siimeksessä. Se ei saisi olla huvittelupuisto, vaan kävelypaikka, ja pääsymaksujen tulisi olla korkeat, jotta sinne saataisiin houkutelluksi kauniita naisia. Siellä voisi käyskennellä hyvin hiekoitetuilla käytävillä, joita sähkölamput valaisisivat, ja istuutua, milloin haluttaisi, kuuntelemaan musiikkia lähellä tai kaukaa. Ennen vanhaan Musard oli vähän sinne päin, mutta meno siellä vaikutti liiaksi moukkamaiselta, siellä soitettiin liian paljon tanssimusiikkia, se ei ollut tarpeeksi tilava eikä tarpeeksi hämärä eikä tarpeeksi varjoisa. Sellaisen paikan pitäisi olla hyvin iso, ja siellä pitäisi olla hyvin kaunis puutarha. Se olisi ihastuttavaa. Minne haluaisit mennä?"
Duroy ei pelkältä hämmästykseltään voinut sanoa mitään, mutta teki kuitenkin vihdoin päätöksensä: "En ole koskaan ollut Folies-Bergères’issâ. Olisi hauskaa pistäytyä sitä katsomassa."
Hänen toverinsa huudahti: "Folies-Bergères, hyi hemmetti! Siellä me paistumme kuin pannussa, mutta olkoon menneeksi, saattaa siellä olla hauskaakin."
Ja he kääntyivät takaisin päästäkseen rue de Faubourg-Montmartrelle.
Huvittelupaikan valaistu fasadi levitti kirkasta valoaan niille neljälle kadulle, jotka sen edustalla kohtaavat toisensa.