Ja rouva de Marelle jätti Duroyn suudeltuaan häntä lukemattomia kertoja, sillä kaksintaistelu oli kiihottanut hänet äärimmilleen.
Ja Duroy ajatteli mennessään toimitukseen: "Kylläpä hän on hullunkurinen! Oikea kananpää! Tietääkö hän, mitä hän tahtoo ja mitä hän rakastaa? Ja onpa sekin avioliitto! Mikähän sattuma on vienyt yhteen tuon vanhan ukon ja tuollaisen hupakon? Mistähän syystä tuo rautatientarkastaja on nainut tuollaisen letukan? Salaperäistä! Kukapa tietää? Ehkä se on ollut rakkautta?"
Ja lopuksi hän ajatteli: "Olkoon kuinka tahansa, Clotilde on mainio rakastajatar. Olisinpa todella tavattoman tyhmä jos luopuisin hänestä."
8
Kaksintaistelu kohotti Duroyn La Vie Françaisen johtavien pakinoitsijoiden riviin. Mutta kun aiheiden keksiminen oli hänelle suunnattoman vaikeaa, hän valitsi erikoisalakseen tapojen turmeltumisen, luonteiden löyhtymisen, isänmaallisten tunteiden höltymisen ja Ranskan kunnian verenvähyyden sättimisen. (Hän oli keksinyt sanan "verenvähyys", josta hän oli ylpeä).
Ja kun rouva de Marelle pistelevään, epäilevään ja vallattomaan tapaansa, mikä on pariisilaisnaisille ominainen, laski leikkiä hänen kirjallisista tuotteistaan, Duroy vastasi hymyillen: "Pyh! Ne tuottavat minulle vastaisuudessa mainetta."
Duroy asui nyt rue de Constantinoplen talossa, jonne hän oli kantanut matkalaukkunsa, partaveitsensä ja saippuansa. Siinä kaikki hänen muuttotavaransa. Kaksi tai kolme kertaa viikossa nuori nainen tuli hänen luokseen, ennen kuin hän oli ennättänyt nousta vuoteesta, riisuutui minuutissa ja pujahti sänkyyn vielä väristen kylmästä.
Duroy vuorostaan söi joka torstai Clotilden luona päivällistä ja koetti olla mieliksi rakastajattarensa miehelle, jonka kanssa hän keskusteli maanviljelyksestä. Ja kun hän itsekin oli innostunut tämäntapaisiin kysymyksiin, he toisinaan syventyivät siinä määrin keskusteluunsa, että kokonaan unohtivat naisensa, joka torkkui leposohvalla.
Laurine nukahti myös usein milloin isänsä, milloin Bel-Amin polvelle.
Ja sanomalehtimiehen mentyä herra de Marelle ei milloinkaan unohtanut sanoa: "Hän on todella hyvin hauska mies ja niin sivistynyt." Ja näissä sanoissa oli sama opettava sävy, jolla hänen oli tapanaan lausua julki vähäpätöisimmätkin seikat.