Madeleine alkoi vastustella, mutta Georges keskeytti hänet: "Ei. Olen sen jo huomannut. Jos haluat, niin voimme palata kotiin jo huomenna."
Madeleine kuiskasi:
"Lähden kyllä mielelläni."
He astelivat suoraan eteenpäin hitain askelin. Oli lauha ilta, jonka syvä, hyväilevä pimeys tuntui olevan täynnä kevyitä ääniä, kahinaa ja huokauksia. He poikkesivat kapealle polulle ja kulkivat korkeiden puiden alla, joiden rivit ylenivät kahtena synkkänä, mustana aitana heidän molemmilla puolillaan.
Madeleine kysyi:
"Missä me olemme?"
Georges vastasi:
"Metsässä?"
"Onko se suurikin?"
"Hyvin suuri. Ranskan suurimpia."