Hänen lähdettyään Madeleine sanoi miehelleen:
"Eikö hän olekin suurenmoinen? Hänestä täytyy pitää, kun oppii hänet tarkemmin tuntemaan. Ja hän on luotettava, uskollinen, vakaa ystävä. Oh, ilman häntä…"
Hän ei lopettanut lausettaan, ja Georges vastasi:
"Minunkin mielestäni hän on hyvin miellyttävä. Meistä tulee varmasti hyvät ystävät."
Mutta Madeleine jatkoi heti: "Etpä tiedäkään, kuinka paljon meillä on tekemistä tänä iltana, ennen kuin menemme levolle. Minulla ei ollut aikaa puhua sinulle asiasta ennen päivällistä, kun Vaudrec tuli niin pian. Olen juuri äsken saanut tärkeitä tietoja Marokosta. Ne on antanut minulle Laroche-Mathieu, edustajakamarin jäsen ja tuleva ministeri. Meidän on tehtävä suuri artikkeli, huomiotaherättävä artikkeli. Minulla on asiat ja numerot. Ryhdymme työhön heti. Ole hyvä ja ota lamppu."
Georges otti lampun ja he menivät työhuoneeseen.
Samat kirjat olivat rivissä hyllyllä, joiden päällä nyt upeilivat ne kaksi Juanin lahden maljakkoa, jotka Forestier oli ostanut päivää ennen kuolemaansa. Pöydän alla oli vainajan jalkamatto valmiina lämmittämään Du Royn jalkoja. Heti pöydän ääreen istuuduttuaan Du Roy tarttui samaan norsunluiseen kynänvarteen, jonka päätä toisen hampaat olivat pureskelleet.
Madeleine nojasi uuniin, sytytti savukkeen ja kertoi uutisensa, minkä jälkeen hän esitti omat näkökantansa ja ajattelemansa artikkelin suunnitelman.
Du Roy kuunteli tarkkaan töhertäen silloin tällöin paperille pieniä muistiinpanoja, ja kun Madeleine oli lopettanut, hän otti uudelleen kysymyksen tarkasteltavaksi, vuorostaan laajensi sitä ja kehitti sitä, joten siitä ei muodostunutkaan yksinomaan artikkelisuunnitelma, vaan kokonainen sotasuunnitelma vallassa olevaa ministeriötä vastaan. Hänen vaimonsa ei enää polttanut, niin jännittynyt hän oli asiasta ja niin tarmokkaasti hänen ajatuksensa toimivat, kun hän edelleen kehitteli Georgesin näkökohtia.
Yhtenään hän mutisi: "Niin… niin… mainiota… erinomaista… hyvin osuvaa…"