Du Roy oli laskenut hattunsa tuolille. Hän odotti jännittyneenä.
"No, mikä sitten on kysymyksessä?"
"Marokko aiotaan vallata!"
"Vielä mitä! Olen juuri ollut aamiaisella Larochen luona, joka melkein saneli minulle kaikki hallituksen suunnitelmat."
"Ei, ystäväni, he ovat vetäneet sinua nenästä, koska he pelkäävät suunnitelmiensa ilmitulemisla."
"Istuhan", Georges sanoi.
Ja hän istuutui itse nojatuoliin. Silloin rouva Walter veti esiin pienen jakkaran, istahti sille ja asettui nuoren miehen polvien väliin. Ja hän jatkoi hellivällä äänellä: "Ajattelen aina vain sinua ja koetan tarkoin kuunnella kaikkea, mitä ympärilläni kuiskaillaan."
Ja hän alkoi hiljaa selittää Du Roylle jo jonkin aikaa aavistaneensa, että oli tekeillä jotakin Du Royn selän takana ja että nuorta miestä käytettiin välikappaleena, samalla kun pelättiin hänen apuaan.
Hän sanoi: "Ymmärräthän, että kun rakastaa, tulee viekkaaksi."
Ja edellisenä iltana hän oli vihdoinkin ymmärtänyt. Kysymyksessä oli hyvin tuottava juttu, hyvin lihava liikeasia, jota oli valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa. Nyt hän hymyili onnellisena viekkaudestaan, hän innostui, puhui kuin finanssinainen, joka on tottunut katselemaan pörssikoneiston työskentelyä, näkemään arvojen muuttuvan, nousujen ja laskujen vaihtelevan ja parin tunnin keinottelujen syöksevän perikatoon tuhansia pieneläjiä näiden sijoitettua säästönsä arvossapidettyjen ja kunnioitettujen miesten, valtiomiesten tai pankkimiesten, takaamiin arvopapereihin.