Suzanne keskeytti: "Oh, äiti kyllä suostuu!"
Georges jatkoi kiivaasti: "Ei. Ette tunne häntä. Hän suuttuu ja raivostuu vielä enemmän kuin isänne. Saattepa nähdä, että hän kieltää. Mutta pitäkää puolenne älkääkä taipuko. Sanokaa yhä uudelleen ja uudelleen, että tahdotte mennä naimisiin vain minun kanssani, ei kenenkään muun kuin minun kanssani. Teettekö sen?"
"Teen."
"Ja kun olette ollut äitinne luona, niin menette isänne luokse ja ilmoitatte hyvin vakavana ja hyvin päättäväisen näköisenä saman asian."
"Hyvä, hyvä. Entä sitten?"
"Ja sitten alkaa asian vakava puoli. Jos olette oikein päättänyt, oikein, oikein, oikein päättänyt tulla vaimokseni, niin… rakas, rakas pikku Suzanne… niin minä tulen… ryöstämään teidät!"
Suzanne aivan horjahti riemusta ja oli vähällä taputtaa käsiään: "Oh, mainiota! Te ryöstätte minut! Koska te ryöstätte minut?"
Yöllisten naisenryöstöjen koko vanha romantiikka, postivaunut, majatalot, kaikki kirjojen kertomat viehättävät seikkailut vilahtivat salamannopeasti tytön sielun silmien ohitse hurmaavana unena, joka nyt oli vähällä toteutua. Hän toisti: "Koska te ryöstätte minut?"
Georges vastasi hyvin hiljaa: "Tänä iltana… ensi yönä." Suzanne kysyi vavisten: "Minne me menemme?"
"Se on minun salaisuuteni. Mutta ajatelkaa, mitä teette. Ajatelkaa, että sellaisen paon jälkeen voitte vain tulla vaimokseni! Se on ainoa keino, mutta se on… se on hyvin vaarallinen… teille."