Tohtoria harmitti varsinkin eräs ajatus. Jos hän nyt tekisi hyökkäyksen, täytyisi hänen marssia joukon etunenässä. Ja kun koko taistelu epäilemättä päättyisi, jos hän kuolisi, niin tähtäisivät hra de Varnetot ja tämän kolme asemiestä tietysti ainoastaan häntä. Ja ne olivat hyviä, sangen hyviä ampujia kaikki tyyni. Picart muistutti häntä siitä vieläkin kerran. Mutta silloin pälkähti eräs ajatus hänen päähänsä ja hän kääntyi Pommelia kohti sanoen:
— Juoskaa pian apteekkarin luo ja pyytäkää häneltä servietti ja kävelykeppi.
Luutnantti kiiruhti pois.
Tohtori aikoi tehdä valkean neuvottelulipun, joka ehkä ilahduttaisi vanhan pormestarin laillista sydäntä.
Pommel palasi jo pyydetyn liinan ja erään luudanvarren kanssa.
Ohkaisella purjenuoralla sidottiin lippu tankoon, johon hra Massarel kävi molemmin käsin kiinni ja lähestyi nyt uudelleen kaupungintaloa, pitäen lippua edessänsä.
Päästyänsä ovelle huusi hän:
— Hra de Varnetot!
Ovi aukesi samassa ja hra de Varnetot ilmestyi kynnykselle kolmen vartijasotilaansa kanssa.
Vaistomaisesti peräytyi tohtori askeleen taapäin. Sitten tervehti hän vihollista kohteliaasti ja sanoi liikutuksesta tukehtumaisillansa: