Niinä kolmenakymmenenä vuonna, jotka hän oli asunut nykyisessä talossansa, mihin kuului myöskin pieni puutarha kadun puolella, ei hän koskaan ollut muuttanut tapojansa, vaikka hän armotta vaihtoikin palvelustyttöjä niinpian kuin nämä olivat 21 vuotta täyttäneet.
Itkemättä ja surematta hankki hän uudet koirat, kissat ja linnut, kun entiset kuolivat vanhuudesta taikka jostakin tapaturmasta, ja hautasi pienen lapion avulla eläinvainajat erääseen puutarhapenkereeseen, jonka hän taas tasaili entisellensä muutamilla välinpitämättömillä potkuilla.
Kaupungissa oli hänellä muutamia tuttavia virkamiesperheitä, joiden isät joka päivä kävivät virkatunneillansa Pariisissa. Silloin tällöin kutsuttiin hän näiden luo iltaisin teevedelle. Näissä iltaseuroissa hän aina nukahti auttamattomasti, niin että isäntäväen täytyi herättää hänet kotiinlähdön aikana. Koskaan ei hän sallinut kenenkään saattaa itseänsä, sillä hän ei peljännyt mitään yöllä eikä päivällä.
Lapsia ei hän näyttänyt rakastavan. Aikansa kulutti hän tuhansilla miesväen toimilla nikkaroiden, hoitaen puutarhaa, sahaten puita tahi karsien niitä kassarilla, korjaillen milloin mitäkin ja tehden muurarinkin työt, kun tarvis vaati.
Kahdesti vuodessa saapuivat häntä tervehtimään omaiset, nim. hänen sisarensa rva Cimme ja rva Colombel puolisoinensa, joista toinen oli kukkaislääkeyrttien kauppias, toinen koroistaan eläjä. Hra ja rva Cimmellä ei ollut perillisiä, mutta Colombeleilla oli kolme: Henri, Pauline ja Josef. Henri oli jo 20 ja Pauline 17, mutta Josef ainoastaan 3 vuotias; viime mainittu oli siis syntynyt toisia niin paljo myöhemmin, ett'ei kukaan enää olisi uskonut heillä olevan saman äidin.
Näihin omaisiin ei vanhaa piikaa mikään hellyys sitonut.
Keväällä 1882 sairastui kuningatar Hortense vallan äkkiä. Naapurit kiiruhtivat noutamaan lääkäriä, mutta tämän ajoi sairas tiehensä. Kun pappi sitten yritti taloon, nousi sairas puolialastomana sängystänsä ja ajoi tämän tuokiossa ulos. Haikeasti itkevä tyttönen sai valmistaa hänelle lääkejuoman.
Kolme päivää maattuansa kävi sairaan tila niin arveluttavaksi, että lähellä asuva tynnyriseppä tunkeusi lääkärin neuvosta arvokkaana ilmoittamaan, että hän oli kutsuttanut tänne nuo kaksi sukulaisperhettä.
Nämä saapuivatkin samalla junalla klo 10 aamulla. Pikku Josefin oli Colombel ottanut mukaansa.
Puutarhan portille tultuansa huomasivat he ensiksi palvelustyttösen, joka istui tuolilla muuria vastaan ja itki.