Taas seisoivat kumppanukset äänettöminä vierekkäin.
Upseeri valmistausi huutamaan lopulliset komentosanat. Sotilaat kohottivat pyssynsä.
Silloin sattui Morissotin katse vierellänsä heinikossa makaavaan kalapussiin. Päivän säteet väikkyivät yhä pyristelevien salkkien sivuihin. Raukeus valtasi hänet. Kaikista ponnistuksista huolimatta täyttyivät hänen silmänsä kyynelistä.
"Hyvästi, hra Sauvage!" sopersi hän.
"Hyvästi, hra Morissot!" vastasi ystävä.
Sitten puristivat he toistensa käsiä ja tunsivat läpi koko ruumiin kulkevia väristyksiä.
"Ampukaa!" komensi upseeri.
Kaksitoista laukausta kajahti kuin yksi ainoa pamaus.
Hra Sauvage kaatui nenällensä kuin tukki. Morissot, joka oli pitempi mies, häilähti, pyörähti ympäri ja kaatui poikkipäin kumppaninsa ylitse niin, että kasvot jäivät ylöspäin ja veri roiskahti hänen rinnalta rikkoutuneen takkinsa alta.
Preussilainen antoi uuden käskyn.