Labouise oli peljästyvinänsä, katsahti Maillochoniin kuin olisi hän kysynyt tältä neuvoa silmillänsä ja vastasi sitten hiljaa:
"Seikka on seuraava. Olimme piiloutuneet väijyksiin Eperonin luona, kun näimme erään elukan kulkevan muurin vierustaa ... ensimäisessä, vasemmanpuolisessa pensastossa... Mailloche ampua lasautti ... ja elukka kaatui. Silloin olimme näkevinämme metsävahdin haamun etäämpänä ja livahdimme tiehemme. Siellä se nyt on. Mutta mikä se on, sitä minä en tiedä. Mitä kokoon tulee, niin ... suuri se on. Mutta mikä? Jos sen sanon, niin valehtelen .. ja pettää minä en sinua tahdo, siskoseni, ymmärräthän sen...? Käsi sydämellä minä sen hennon sanoa."
Kertomuksesta innostuneena kysyi isäntä:
"Entäpä jos se on metsäkauris?"
"Paljo mahdollista", myönteli Labouise, "voi olla ... mutta mahdollisesti myöskin joku muu otus, eikö totta? Kauris!... Miksikäs ei... Mutta minusta oli se vähän tukevampi... Se oli ... tuota noin ... ehkä naarassarvaan näköinen. Niin, tuota ... en minä tahdo väittää, että se naarassarvas on ... sitä kun juuri en tiedä, mutta ... paljo mahdollista se on!"
Isäntä tokaisi intoutuneena:
"Entäpä, jos se on hirvi?"
"Hirvi? Eikö hiidessä...! Hirvi? Ei, hirvi se ei voi olla... Minä en tahdo pettää ketään! Hirvi se ei ole. Olisinhan minä sen lemmon muuten nähnyt, mutta kun puita oli edessä... Mutta ei, hirvi se ei sittenkään ole... Ihan varmaan, hirvi se ei ole!"
"No, mutta miks'ette te tuoneet sitä mukananne?" kysyi isäntä.
"Miksikä? Siksi, että me vast'edes aiomme myydä tavaran kaatopaikalta, siskoseni. Juuri siksi. Minulla on erityinen noutaja, minulla. Tämä on kuljeksivinansa siellä täällä, ymmärrätkös? löytää otuksen ... ja korjaa sen pois, noin ihan tietämättä, ymmärrätkös...? Silloin ei pyssy-Pentin tarvitse peljätä mitään, ymmärrätkös...? Niin on asia."