— Kiitos, kiitos… Se on kauniisti sinulta Pietari, kiitos.
Pietari kääntyi ja meni pitkin askelin, keppi kainalossa ja kädet selän takana.
Matkalla sai hän ajatuksekseen: pistäydyn sisään ja otan lasillisen likööriä Marowsko ukon luona.
Hän oli tullut tuntemaan vanhan Marowskon Parisin hospitaaleissa. Marowsko oli vanha puolalainen, joka oli tullut Ranskan maalle apteekkarin tointaan pitämään. Vanhuksen, entisen nihilistin ja keisarin murhaajan maine oli saanut valtoihinsa Pietari Rolandin elävän mielikuvituksen ja heistä oli tullut ystävät, vaikka ei Pietari olisi saanut vanhusta kertomaan hänen entisestä elämästänsä. Nuoren tohtorin syy oli siihenkin, että vanhus oli Havreen asettunut; hän laski mielessään, että uudistohtori voisi hankkia hänelle ostajia. Yksinäinen kaasuliekki paloi tiskin yläpuolella, joka oli pieniä pulloja täynnä. Tuolilla tiskin takana, jalat ristissä ja leuka rinnalla, istui vanha kyömynenäinen kaljupää mies ja nukkui. —
Ovikellon kilahtaessa heräsi hän ja nousi pystyyn. Nähtyänsä, ken se oli, meni hän tohtoria vastaan ojennetuin käsin.
Pietari istuutui ja Marowsko kysyi:
— Mitä verestä, tohtori?
— Ei mitään. Milloinkaan ei kuulu muuta kuin samaa vaan kaikkialla.
Kaksi pientä lasia likööriä tuotiin takahuoneesen ja asetettiin pöydälle.
He maistoivat likööriä ja istuivat muutamia minuuttia hiljaa.