— Emmekö lähde kravustamaan aamiaisen perästä?
Päätettiin, että kaikki jälestä puolen päivän menisivät kallioiden väliin krapuja pyytämään.
Päivällinen olisi valmis kello kuudelta, heidän palattuaan takaisin.
Lähdettiin siis matkaan, haavi olalla ja kori selässä. Rosemilly oli erittäin sievän näköinen maalaispuvussa, jonka hän oli saanut emännältä.
Juhani oli kohta perittyään kysynyt itseltään, menisikö hän naimisiin rouva Rosemillyn kanssa vai ei. Joka kerran kun hänet näki, tuntui aivan varmalta, että hän hänet ottaa vaimokseen, mutta jäätyään itsekseen ajatteli hän hyvin kyllä voivansa miettiä asiaa. Nähtyään hänen nyt kulkevan edellään, ajatteli hän: "Nyt pitää minun tehdä päätös. En löydä ketään parempaa."
Kun he, kulettuaan läpi laakson, olivat tulleet kuilun partaalle, näkivät he polun, joka vei alas pitkin rantajyrkkäystä, ja heidän allaan, miltei keskitiessä meren ja tunturin juuren välillä, joukon äärettömiä vuoren lohkareita, jotka olivat viskauneet sinne tänne, vierineet toinen toisensa päälle tuolla alangolla, joka epätasaisena ja ruohottuneena ulottui niin kauvas kuin silmä kantoi.
— Miten kaunista, sanoi rouva Rosemilly ja seisahtui.
Juhani oli tavoittanut hänet ja sykkivällä sydämellä antoi hänelle kätensä auttaakseen häntä astumaan sitä kaitaista porrasta alas, joka oli hakattu kallioon.
Sitten läksivät he astumaan alas ja Beausire kurkottautui niin pitkäksi kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, tarjotakseen käsivartensa rouva Rolandille.
Ukko Roland ja Pietari kulkivat jälkimäisinä ja tohtorin piti suorastaan vetää isäänsä jälessään, hän oli niin pyörryksissä, että hivuttiin istuillaan porras portaalta.