Kumpainenkin poika nosti siimansa ylös ja kääri ne kokoon.
— Aivan tyyni, sanoi Roland, airoille, pojat!
Pietari, joka istui lähinnä naisia, otti ala-airon. Juhani yläairon, mutta he eivät ruvenneet soutamaan, ennenkuin katteini oli huutanut: "Soutakaa pois!" Sillä ukko piti siitä kiinni, että liikkeiden piti käydä kaikkien merisääntöjen mukaan.
Samalla aikaa ja samalla voimalla panivat he aironsa veteen ja nojausivat eteenpäin samalla kuin he vetäsivät voimainsa perästä: ja kilpailu alkoi näytteeksi siitä, mihin heidän jäntereensä kelpaisivat. Ensin pääsi Pietari voitolle. Puristetuin hampain ja rypistetyin otsin kiinnitti hän kätensä airoon, niin että se notkistui hänen tiukassa otossaan; ja "Helmi" lähestyi rantaa.
Vihdoinkin komensi katteini: "Seis!" Kumpainenkin airo nostettiin samalla haavaa ylös, ja isän käskystä sousi Juhani muutamia vetäsyjä itsekseen. Mutta nyt pääsi hän voitolle. Hän tuli kiihkoihinsa ja lämpymiinsä, samalla kun Pietari hengästyneenä ja väsyksissä voimainsa ponnistuksesta kävi voimattomammaksi. Lopuksi sammalsi tohtori hiessä otsin ja posket kalvakkana, nöyrästi ja tuskaantuneena:
— En tiedä, mikä minun on, saan pistoksia kylkeeni. Ennen kyllä kävi päinsä; nyt en paljon jaksa käsivarsiani käyttää.
— Pitääkö ottaakseni kumpainenkin airo? kysyi Juhani.
— Ei, kyllä jaksan!
Hän alkoi jälleen soutaa. Kun alus vihdoinkin pysähtyi ankkuripaikkansa luokse, seisoi matruusi odottamassa. Hän otti naiset kädestä auttaaksensa heitä. Sitten menivät he kaupunkiin.
Rouva Roland ja rouva Rosemilly kulkivat edeltä, kolmen miehen seuraamina.