"Kylläpä siellä vanhassa keijukaiskummussa nyt jyllää ja myllää!" sanoi yksi sisiliskoista; "kahteen yöhön en sen lystin takia ole ummistanut silmiäni ja yhtähyvin ottaisin kärsiäkseni hammassärkyä, sillä silloin en myöskään nuku!"
"Siellä sisällä on joku erinomainen homma!" sanoi toinen sisilisko. "Pitivät kumpua neljän punaisen paalun nojassa kukonlauluun asti, se se on tuuloittamista, ja keijukais-immet ovat oppineet uusia tansseja, joissa on poljentaa. On siellä joku erinomainen homma!"
"Niin, minä olen puhutellut kastematoa joka kuuluu tuttavapiiriini", sanoi kolmas sisilisko; "kastemato oli juuri noussut kummusta, jossa se yöt päivät oli kaivellut; oli se kuullut yhtä ja toista, sehän ei, raukka, näe mitään, mutta osaa se siltä tunnustella ja kuunnella. Keijukaiskumpuun odotetaan vieraita, ylhäisiä vieraita, mutta keitä, sitä ei kastemato tahtonut sanoa, tai ei liene tietänyt. Kaikki virvatulet ovat saaneet käskyn panna toimeen niinkutsutun soihtukulkueen ja kaikki kummun kullat ja hopeat — ja niitä siellä on yllin kyllin — kiilloitetaan ja asetetaan kuutamoon."
"Mitä ihmeen vieraita ne ovatkaan?" sanoivat sisiliskot yhteen ääneen. "Mitähän ne oikein puuhaavat? Kas, kuinka siellä hurisee! kas, kuinka siellä surisee!"
Samassa aukeni keijukaiskumpu ja vanha keijukaisneito sipsutteli ulos. Selkää ei hänellä ollut, mutta muuten hän oli hyvin säädyllisissä vaatteissa. Se oli vanhan keijukaiskuninkaan emännöitsijä, hän oli etäistä sukua perheelle ja kantoi merivahasta tehtyä sydäntä otsallaan. Kylläpä hänen jalkansa liikkuivat nopeasti: sip, sip! hitto vie, kuinka hän sipsutteli suoraa päätä suohon Ruisrääkän luo.
"Pyydän teitä Keijukaiskumpuun tänä yönä!" sanoi hän, "mutta ettekö ensin tekisi meille sitä suurta palvelusta että pitäisitte huolta kutsuista! Täytyyhän teistäkin olla jotakin hyötyä, kun ette itse pidä pystyssä taloa! Meille tulee ylen ylhäisiä vieraita, noitaväkeä, joitten sana painaa vaa'assa, ja sentähden tahtoo vanha keijukaiskuningas näyttäytyä!"
"Keitä sitte kutsutaan?" kysyi Ruisrääkkä.
"No niin, suuriin tanssiaisiin saa kuka hyvänsä tulla, ihmisetkin, jos he vaan osaavat puhua unissaan tai tehdä edes joitakin pieniä temppuja meikäläisten tapaan. Mutta ensimäisiin kemuihin täytyy vieraita kutsua ankarasti valikoimalla; me tahdomme vain kaikista hienoimman hienoston. Minä olen riidellyt keijukaiskuninkaan kanssa, sillä minä olen sitä mieltä, ettemme voi kutsua edes Kummituksiakaan. Ahti ja hänen tyttärensä ovat nyt ensinnä kutsuttavat, eivät ne tosin mielellään tule kuivalle maalle, mutta hankitaan heidän jokaisen istuttavaksi märkä kivi tai jotakin vielä parempaa, ja luulisin etteivät he tällä kertaa kieltäydy tulemasta. Kaikki vanhat, ensi luokan hännälliset noidat, Vetehinen ja Tontut ovat kutsuttavat ja luullakseni käy vaikeaksi sivuuttaa Hautasikaa, Manalanhepoa ja Kirkontonttua. Oikeastaanhan he kyllä kuuluvat pappissäätyyn, joka ei ole meikäläisiä, mutta se nyt on kun onkin heidän ammattinsa, he ovat likeistä sukua perheellemme ja he vierailevat meillä säännöllisesti." —
"Hyvä!" sanoi Ruisrääkkä ja lensi toimittamaan kutsuja.
Keijukais-immet tanssivat jo täyttä vauhtia Keijukaiskummulla, he tanssivat käsissä pitkät, sumusta ja kuuvalosta kudotut huivit ja se ilahuttaa sen silmää, joka sellaisesta pitää. Mutta Keijukaiskummussa oli suuri sali oikein perinpohjin siistitty; permanto oli pesty kuuvalolla ja seiniä oli hangattu noidanrasvalla niin että ne paistoivat kuin tulpaninlehdet valoa vastaan. Kyökissä oli runsaasti sammakkoja vartaissa, pienillä lapsensormilla täytettyjä käärmeennahkoja, etanoita ja madonlakeista, kosteista hiirenkuonoista ja katkojuurista valmistettua salattia; Suonhaltijattaren tekemää olutta; kirkasta salpietariviiniä hautakellarista — kaikki erinomaisen hyvää tavaraa; jälkiruokana oli ruostuneita rautanauloja ja kirkonruutuja.