"Onko sinulla todella rohkeutta lähteä kanssani maailmalle?" kysyi nokikolari. "Oletko ajatellut kuinka suuri se on ja ettemme enään koskaan voi tulla takaisin?"
"Olen!" sanoi tyttö.
Nokikolari loi häneen tutkivan katseen ja sanoi: "minun tieni käy savupiipun läpi! Onko sinulla todella rohkeutta ryömiä minun, kanssani sekä pesän että savutorven läpi? Sitte me tulemme piippuun ja siellä minä kyllä osaan pitää puoliani! me nousemme niin korkealle, etteivät he pääse meidän perässämme ja kaikista ylinnä on läpi, joka johtaa maailmalle."
Ja nokikolari vei hänet uuninluukulle.
"Siellä näyttää mustalta!" sanoi tyttö, mutta hän seurasi häntä kuitenkin sekä pesän että savutorven läpi, missä vallitsi sysimusta yö.
"Nyt me olemme piipussa!" sanoi nokikolari, "ja katso! katso! päämme päällä tuikkii ihanin tähti!"
Se oli todella oikea taivaan tähti, joka loisti heille ikäänkuin tietä näyttääkseen. Ja he kopeloivat ja ryömivät ylöspäin, kauhea tie se oli, korkealle, korkealle! Mutta nokikolari nosteli, auttoi ja kantoi tyttöä ja näytti aina parhaat paikat, mihin hän saattoi asettaa pienet porslinijalkansa ja vihdoin viimein he pääsivät piipunharjalle ja siihen he istuutuivat, sillä he olivat oikein väsyksissä ja todella syystä.
Heidän yllään oli taivas kaikkine tähtineen ja heidän allaan kaikki kylän katot; he näkivät kauvas ympärilleen, kauvas maailmaan; paimentyttö raukka ei koskaan ollut ajatellut sitä tällaiseksi, hän laski pienen päänsä nokikolarinsa rinnalle ja itki niin että kulta suli hänen vyöstään.
"Tämä on liikaa!" sanoi hän. "Minä en kestä tätä! Maailma on liian suuri! jos pääsisinkin takaisin pienelle pöydälle peilin alle! Minä en saa rauhaa ennenkuin taas olen siellä! nyt minä olen seurannut sinua maailmalle, saata sinä nyt vuorostasi minut takaisin kotiin, koska kerran niin paljon pidät minusta!"
Ja nokikolari koetti puhua hänelle järkevästi, hän puhui vanhasta kiinalaisesta ja Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantista, mutta hän itkeä nyyhki niin kauheasti ja suuteli pientä nokikolariansa niin että hänen lopulta täytyi taipua, vaikka se olikin hullua.