Pojan toivomuksia, niin luonnollisia ja selvästi ja arvokkaasti esitettyjä kuin olivatkin, ei voitu toteuttaa. Vastaus kodista kertoi vain huolista ja puutteista ja muistutti, kuinka välttämätöntä oli, että hän mahdollisimman pian voisi asettua omille jaloilleen, ehkäpä tulla kodinkin tueksi.
Lapsenmieli pääsi myös valtaan Napoleonessa, eivätkä kaikki päivät olleet hänelle yhtä synkkiä: ilo omasta edistyksestään, helppoudesta millä hän tietoja itselleen ammensi, rupesi varmaankin varhain häneen valoa luomaan. Myöskin hänen kasvatuksensa puhtaasti sotilaallinen puoli oli hänelle mieluinen, ja on olemassa riittäviä todistuksia siitä, että hänen halunsa ja kykynsä komentoa pitämään varhain ilmeni. Vaikka hän muutoin oli epäystävällisissä suhteissa useimpiin muihin oppilaihin, hän aina oli hyvä kumppani virantoimissa. Jo varsin pienenä kodissa hän oli halveksinut kaikkea, mitä saattoi sanoa kielittelemiseksi. Täälläkin, kun hän oli asuntotarkastajana tai muuten hoiti komentoa ja siis kantoi edesvastuunkin, hän mieluummin kärsi rangaistuksen — tavallisesti arestia — toisen puolesta kuin ilmaisi kumppaninsa. Ne tosiaankaan eivät kiitosta ansaitse siitä, ettei tämmöinen ominaisuus — jota kunniantuntoiset oppilaat muutoin pitävät arvossa — eikä hänen jalo ylevyytensä ja uupumaton ahkeruutensa voineet hänelle tuottaa enemmän myötätuntoisuutta. Hänen suurta lahjakkaisuuttaan ei kauvankaan epäilty. "Olen huomannut kipinän, jota täytyy vaalia mitä suurimmalla huolella", sanoi hänestä sotakoulujen ylitarkastaja Keralio syyskuussa 1783. Kuukausi sen jälkeen muuan toveri, joka tiesi hänen isänsä olevan asianajajana ja oikeuden asessorina, loukkasi häntä sanomalla: "Oh, isäsi on vain kurja poliisimies." Napoleone ja hänen vastustajansa olivat 14 vuotiaita, siis varsinaisen poikaiän jättäneitä; se, mikä 4 vuotta tätä ennen olisi ollut pahanelkinen nulikkakompa, oli nyt solvaus. Ja Napoleone oli Korsikasta, missä jokainen solvaus on verellä puhdistettava. Hän heti lähetti solvaajalle kaksintaisteluvaatimuksen, mutta hänen uskoton sekundanttinsa, joka pelkäsi seurauksia, jätti sen luokan tarkastajalle, ja heti saivat nuo nuoret herrat kömpiä arestiin, Napoleone kuitenkin lievempään vankeuteen kuin hänen vastustajansa. Hänen vanhan suosijansa toimesta, joka satunnaisesti oli läheisyydessä, Napoleone jo toisena päivänä pääsi arestista. Sekä hänen oma miehekäs esiintymisensä tässä tilaisuudessa että arvokkaan kenraalin suojelus hankki hänelle paremman aseman Brienne'ssä kuin tähän saakka. Mutta kaiketikaan hän ei painanut kylliksi mieleensä kenraalin ystävällisiä sanoja hänelle: "Kunnioitan teidän tunteitanne ja ymmärrän esiintymisenne… mutta älkää tästä lähin yhtä helposti kiihtykö, sillä se, joka aluksi hyvällä syyllä suuttuu, lopuksi aina tulistuu ilman syytä".
Napoleonen toivomus päästä meriväkeen ei toteutunut, vaikka ylitarkastaja Keralio kirjoitti hänestä antamaansa todistukseen: hänestä tulee mainio merimies. Meriväkeen tunkeili aina ylenmäärin väkeä, ja hienompia puoltajia ja ylhäisempiä suhteita tarvittiin kuin ne, joita perhe Korsikassa saattoi hankkia. Napoleone päätti sitten mennä tykkiväkeen. Siellä oli tavallisesti parempi ylenemisen toivo kuin muissa aselajeissa, syystä että aatelis-junkkarit niiden suurempien vaatimusten tähden, joita tällä alalla kysyttiin, eivät kovin lukuisasti pyrkineet sinne, ja siellähän hänen matematiset tietonsa tulisivat parhaiten käytetyiksi. Lokakuussa 1784 hän siis lähti Brienne'stä astuaksensa Parisin upseerikouluun. Siihen siirrettiin oppilaita maan kahdestatoista sotakoulusta siten, että ylitarkastaja "kuninkaan oppilaiden", s.o. vapaapaikkoja nauttivien joukosta, valitsi parhaimmat. Napoleone oli yksi niistä viidestä, jotka Keralio valitsi Brienne'stä, ja sangen kiittävällä virallisella todistuksella hän sieltä neljän kumppaninsa kanssa lokakuun 17 p:nä matkusti Parisiin. Mutta Bourienne kertoo, että Brienne'stä lähetettiin toinenkin yksityisempi lausunto Parisin kouluun. Kyllä kai siinä tunnustettiin hänen lahjakkaisuutensa, mutta lisättiin, että hän luonteeltaan oli vallanhimoinen, käskevä ja itsepäinen.
"Minä näin Napoleonen samana päivänä kun hän saapui kaupunkiin, heti hänen astuttuaan vaunuista", kertoi muuan hänen maanmiehensä joitakuita kuukausia myöhemmin; "hänestä näkyi, että hän äsken oli tullut maaseudulta; hän kulki töllöttäen, ikäänkuin hän olisi hukannut nenänsä ja suunsa, helppona saaliina jokaiselle 'moukanpyytäjälle', jos hänellä olisi ollut jotakin taskussa."
Palais-Royal'issa, joka juuri siihen aikaan oli keikailevan Parisin elämän keskustana, Napoleonen huomasi hänen maanmiehensä Demetrius Gomnenos jonka suku oli läheisesti liittynyt hänen omaansa Ajacciossa. Korsikalaisen parissa Napoleone tosin oli avonaisempi ja puheliaampi kuin hän ennen oli ollut; mutta Comnenos, jonka luona hän usein kävi, saattoi sittenkin usein kummastella nuoren vieraansa sulkeutumista ja ärtyisiä tapoja. "Minä pelkään", hän sanoi, "että hänessä on enemmän turhamielisyyttä kuin mikä on hyödyllistä hänen asemassaan ja hänen oloissaan."
Vaikka jyrkkä siirtyminen hiljaisen Brienne'n luostarimaisesta elämästä eloisaan, meluavaan pääkaupunkiin, joka heti alussa vaikutti valtaavana ja hurmaavana semmoiseenkin luonteeseen kuin Napoleonen, hän kuitenkin pian taas oli entisellään. Kaikki mitä hän oli kestänyt ja kärsinyt Brienne'ssä uudistui Parisissa, mutta kiusallisemmassa muodossa kuin ennen. Taskurahat, jotka eivät olleet koskaan pitkälle riittäneet, hupenivat Parisissa vieläkin pikemmin, ja tuon köyhän vaan ylvään kadetin kärsimykset alkoivat uudestaan. Kadettien piirissä oli, näet, valloillaan ylellisyys, jonka rinnalla Brienne'n keikarien komeus ei ollut puheen arvoinen: lukuisa palvelusväki, mainio keittiö, kalliit hevoset y.m.s. Napoleonea harmitti — hän kun luonteeltaan oli taipuvainen ankaraan kohtuuteen ja yksinkertaisuuteen — että vastaisia sotilaita kasvatettiin niin hemmottelevissa oloissa, ja kun kumppanit suruttomina nauttivat elämää, velkaantuivat eivätkä mitään vakavaa toimittaneet, hän syventyi muinaisajan oppimiseen. Ja samaan aikaan hän tutki oman isänmaansa historiaa. Hän huomasi pian yhtäläisyyskohtia terästettyjen, tyytyväisten maanmiestensä ja mainotien oloissa ja oli töihinsä suuressa määrässä kiintynyt. "Kun Napoleone kävi minun luonani", Comnenos jälestäpäin kertoi, "hän laajasti puhui siitä ylellisyydestä, jota nuoret kadettikoulun herrat pitivät luvallisena. Äskettäin hän perusteellisesti käsitteli kysymystä nuorten mainotien kasvatuksesta ja sen suhteesta entiseen spartalaiseen. Siitä hän aikoi kirjoittaa esityksen, jonka hän antaisi sotaministerille." Käytännöllinen Comnenos ennustaa, että hän sillä vain riitaantuu kumppaniensa kanssa ja hankkii niskaansa pari kaksintaistelua.
Esitys tuli kumminkin kirjoitetuksi 1784 ja aluksi lähetetyksi eräälle Brienne'n koulun esimiehistä. Mutta tuon 15 vuotiaan kadetin mielipiteet upseerin kasvatuksesta siten, että hän pystyisi uhmaamaan vaaroja ja kestämään ponnistuksia niin että hän saavuttaisi sotamiestensä luottamuksen, ilmenivät vasta 24 vuotta myöhemmin, kun hän keisari Napoleonina 1808 julkaisi ohjesäännön ranskalaisia sotakouluja varten. "Kadetti ei saa maksaa enemmän kuin 20 souta päivässä; ne ovat sotamiesten ja käsityöläisten poikia, enkä tahdo niiden tottuvan elämäntapaan, joka heitä vain vahingoittaa."
Parisissa olonsa aikana Napoleon menetti isänsä, joka kuoli Montpellier'ssä helmikuun 24 p. 1785. Se oli hänelle kova isku, ja hän puhuu kirjeessään kotiin surulla "nuoruutensa tuen" menettämisestä. Isän kuolema pakotti sekä kodin että hänen itsensä vieläkin ankarampaan säästäväisyyteen. "Kaikki nämä surut ovat synkistäneet nuoruuteni ja saaneet minut vakavaksi ennen aikojaan", hän jälestäpäin sanoi. Hän kävi yhä suljetummaksi ja kalkerammaksi kuin ennen niitäkin henkilöitä kohtaan, jotka kohtelivat häntä ystävällisesti, ja ärtyisessä ylevyydessään hän pelkäsi jokaista ystävyyden ilmausta. Comnenoksen langon, joka tiesi koulun kadettien puuhaavan jotakin keräyskokousta, johon Napoleonella tavallisuuden mukaan ei ollut varoja ottaa osaa, täytyi — saaduksensa hänet ottamaan sitä varten rahoja — turvautua valheeseen; hän antoi hänelle rahasumman, jonka sanoi saaneensa hänen isältään tämmöistä tapausta varten. "Napoleone loi minuun", näin kertojamme jatkaa, "siksi tutkivan silmäyksen, että se minua melkein säikähytti, ja sanoi: 'Koska nämä rahat ovat isältäni, otan ne vastaan; lainana en olisi niitä ottanut. Äidilläni on kyllin huolia, minun ei sovi niitä lisätä menoilla, semminkään ei semmoisilla, joihin kumppanieni hupsuudet minua pakottavat'."
Tietysti ei monikaan oppinut tuntemaan näin kauniita puolia Napoleonen luonteessa. Toverinsa hän miltei kaikki pelotti seurastaan ivallisuudellaan, esimiehiänsä ja vanhempia henkilöitä hän säikähytti vapailla mielipiteillään, rajun kiihkoisuutensa purkauksilla, rohkeasti moittimalla muutamia laitoksia, puhumalla ivallisella ja repäisevällä sävyllä asioista, joita he olivat tottuneet kunnioittamaan. Heidän korviansa viilsi, kun hän saatuaan moitteet siitä, että hän, kuninkaan varoilla kasvatettu mies, rohkeni arvostella hänen säännöksiänsä, antoi vastaukseksi: "En ole kasvatettu kuninkaan vaan valtion varoilla", tahi kun hän 16 vuotiaana rohkeni sanoa: "Olisinpa minä herra, kyllä pian kävisi toisin". Olisihan voinut haluttaa tämmöiselle nauraa ja pitää sitä poikamaisuutena, mutta hänen katseessaan ja äänessään oli jotakin, joka tukahutti naurun ja herätti sen sijaan katkeruutta.
Kerrotaan, että tämä hänen esiintymistapansa sai aikaan yleisen ja hartaan toivon, että hän mahdollisimman pian ylennettäisiin upseeriksi, jotta hänestä päästäisiin. Itse hän toivoi pian kykenevänsä olemaan ilman avustusta kodista; suvella 1785 hän viidenkymmenen neljän kumppaninsa kanssa, joilla kaikilla oli ollut pitempi valmistusaika kuin hänellä, meni tutkintoon ja suoritti sen 42:sena. Opettajien arvostelut hänestä olivat varsin monenlaiset. Saksalainen herra Bauer piti häntä miltei epattona, koska hän niin vastenmielisesti oppi saksaa. Historian opettaja sitä vastoin kirjoitti hänestä: "Hän on synnyltään ja luonteeltaan korsikalainen, ja hän menee pitkälle, jos onni on myötäinen." Mutta virallinen todistus on varmaankin sattuvin; siinä sanotaan: "Hän on umpimielinen ja ahkera, on aina halukkaampi opintoihin kuin huveihin, ja hänen suurimpana ilonaan on hyvien kirjain lukeminen. Matematikassa ja maantieteessä hänellä on perusteelliset tiedot. Hän on vaitelias, oikullinen ja ylväs, rakastaa yksinäisyyttä ja on tavattoman itsekäs. Paljon puhumatta hän aina antaa täsmälliset vastaukset, on keskusteluissa terävä ja muita etevämpi. Hänen kunnianhimollaan ei ole rajaa."