Aikakulkija hymyili. "Oletko niin varma siitä, että voimme liikkua vapaasti avaruudessa? Oikealle ja vasemmalle, eteen- ja taaksepäin voimme kylläkin esteettömästi liikkua, ja niin on asianlaita aina ollut. Myönnän että kahdessa ulottuvaisuudessa liikumme mielinmäärin. Mutta miten lie ylös- ja alasliikkumisen laita? Siinä rajoittaa meitä painovoima".
"Eipä ehdottomasti", vastusti lääkäri. "Onhan ilmapalloja".
"Mutta ennen ilmapalloa ei ihminen voinut vapaasti liikkua kohtisuorassa suunnassa, ellemme ota lukuun hyppäämis-yrityksiä ja pinnan epätasaisuuksia".
"Voitiin kuitenkin hiukan liikkua ylös ja alas", väitti lääkäri.
"Helpommin, paljoa helpommin alas kuin ylös".
"Mutta ajassa ei voida lainkaan liikkua, ei voida päästä irti nykyhetkestä".
"Rakas herraseni, siinäpä juuri erehdyt. Siinäpä juuri koko maailma on mennyt harhaan. Alituisestihan me siirrymme pois nykyhetkestä. Meidän henkinen olemuksemme, joka on aineeton ja vailla ulottuvaisuuksia, kulkee aikaulottuvaisuutta myöten tasaisella nopeudella kehdosta hautaan. Aivan samoin kuin kulkisimme alaspäin, jos alkaisimme elämämme 50 engl. peninkulman korkeudella maanpinnasta".
"Mutta suuri vaikeus piilee siinä", keskeytti sielutieteilijä, "että voimme liikkua kaikissa avaruuden suunnissa, mutta emme ajassa".
"Siinäpä juuri on suuren keksintöni itu. Mutta erehdyt sanoessasi, että emme voi liikkua ajassa. Jos esimerkiksi muistelen hyvin elävästi jotakin tapausta, niin siirryn taaksepäin siihen silmänräpäykseen, jona se sattui: muutun poissaolevaksi, kuten sanotaan, siirryn hetkeksi ajassa taaksepäin. Tietysti meiltä puuttuu keinoja jäädä sinne miten pitkäksi aikaa hyvänsä, samoinkuin villi-ihminen ja -eläin ei saata pysytellä kuuden jalan korkeudella maankamarasta. Mutta sivistynyt ihminen on raakalaista edullisemmassa asemassa tässä suhteessa. Hän kykenee uhmaamaan painovoimaa ilmapallossa ja miksi hän ei voisi toivoa loppujen lopuksi kykenevänsä pysähdyttämään kulkunsa tai kiihdyttämään sitä aikaulottuvaisuuttakin myöten tai vaikkapa kääntymään ja kulkemaan toista tietä?"
"Oho, tämä", alkoi Filby, "on aivan…"