»Te siis kirjoitatte kirjoja?» sanoi hän kuninkaallisesti.
»Enpä juuri kirjoja», vastasi Bobby puoleksi olkansa yli juuri voidellessaan rusinaleivän palasta. »En vielä kirjoja. Mutta… se on naurettavaa, eikö olekin? — Minussa on hiukan runoilijan vikaa ja kaikenlaista sellaista, ja olen jonkunlainen sanomalehtimies. Vastaan paraikaa kirjeenvaihtajille. Työlästä, mutta se elättää.» Hän osoitti kirjekasaa sivupöydällä. »Mitä taas kirjoihin tulee — olen todella aloittanut romaanin, se on tuossa pöydällä — mutta se tapahtui ihan näinä päivinä. Ja on niin vaikeaa saada pikkuisen aikaa vain itseään varten, että oikein pääsisi kiinni siihen.»
»Innoitusta», sanoi Sargon ymmärtävästi.
»Niin, täytyy päästä vähän irti, luulisin, ainakin aluksi. Mutta on aina tiellä jotakin muuta, mitä pitäisi tehdä.»
»Niin minullekin pyrkii käymään.»
»Epäilemättä.»
»Sen vuoksi minäkin», selitti Sargon, »vetäydyn tänne hiljaisuuteen. Aion koota voimia. Sumeriassa oli aina semmoinen tapa, ennen kaikkia suuria yrityksiä, että mentiin korpeen muutamiksi päiviksi.»
»Jos minä menisin korpeen, niin tuntisin olevani kovin yksin illalla», sanoi Bobby. »Shh! Se kuului ulko-ovelta.»
Hän meni porraskäytävään ja kuunteli.
»Rva Richman», kuuli Sargon hänen sanovan.