Sitten hän muuttui yhtäkkiä. Eräänä aamuna hän tunnusti voivansa pelottavan pahoin. Hän palasi vuoteeseen, ja oudosti aavistellen, että loppu oli lähellä, hra Preemby kiiruhti lääkäriin. Mittari näytti kovaa kuumetta. »Pakottaa, kylkeäni pakottaa», sanoi rva Preemby. »Minulla on ollut se kerran ennenkin, mutta ei näin kovana.»
Christina Alberta tuli sinä iltana kotiin huomatakseen, että hän osasi pelätä, tuntea omantunnon moitteita ja hellyyttäkin.
Hän joutui olemaan äitinsä seurassa muutamia outoja hetkiä hourailun ja tunnottomuuden väliaikoina. Rva Preembyn kasvot näyttivät tulleen pienemmiksi ja kauniimmiksi, kuumeen puna hänen poskillaan valehteli nuoruutta. Hän ei enää ollut kova eikä vihainen, mutta pikemmin pateettisen ystävällinen. Ja Christina Alberta ei ollut nähnyt häntä vuoteessa vuosikausiin.
»Pidä huolta isästä», sanoi rva Preemby. »Olet saanut häneltä enemmän — tai vähemmän — kuin luulotkaan. Minun oli tehtävä kaikki, mitä olen tehnyt. Pidä huolta hänestä. Hän on kiltti ja hyvä. Hänet saa helposti vakuutetuksi mistä hyvänsä, ei häntä voi jättää yksinään maailmaan… En ole ollut sinulle kaikkea sitä, mitä äidin olisi pitänyt. Mutta sinä olit hyvin vaikea luonne, Christina… pidän sinua suuressa arvossa… Olen iloinen siitä, ettei sinulla ole minun silmiäni. Silmälasit ovat koettelemus…»
Huoli pesulaitoksesta täytti suuren osan hänen ajatuksiaan.
»Se Smithersin akka siellä pesuhuoneessa on varas, mutta sen uuden miehen, Baxandalen, sain pidetyksi kurissa. En tiedä, kuinka olen voinut pitää sitä rva Smithersiä niin kauan… Heikkoutta … En ole varma siitä miehestäkään. En tiedä mitään varmaa vielä, mutta tunnen, ettei hän ole suora… Pelkään, että olemme antaneet lady Badgerille liian paljon luottoa. Nykyaikana saa arvonimiä varoa. Hän on johdattanut minut harhaan…Hän lupasi maksu osoituksen… Mutta epäilen, kuinka te kaksi tulette yhdessä toimeen pesulaitoksessa. Hän ei osaa mitään, ja sinä et tahdo. Sinä olisit kyllä kyennyt hoitamaan sen. Mutta mitäpä siitä nyt enää. Jos sen myisi näin toimivana liikkeenä? Widgeryt ostaisivat sen. Hän on kova, mutta hän on suora. Hyvin suora. He tahtoisivat mielellään saada sen… Se ei ole milloinkaan pälkähtänyt päähäni. Luulin kestäväni vielä kaksikymmentä vuotta… Toivoisin, ettei lääkäri ajattelisi leikkausta. Se ei tekisi hyvää.»
Hän toisti monesti mietteensä.
»Minua inhottaa ajatus, että minut avattaisiin», sanoi hän. »Niinkuin se sammakko sinun kirjassasi… Pakattuna täyteen kuin laukku… Ei saisi sitä milloinkaan takaisin… Irtonaisia palasia … Pesuallas tai semmoinen, pitämässä sitä koossa.»
Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät asioihin, joita Christina Alberta ei saattanut ymmärtää.
»Juoksi tiehensä ja jätti minut siihen… Ihmettelenpä, mitä hän nyt tekee… Otaksupa… Kuvittelehan, jos hän juuri tekisi leikkauksen… Leikkauksen… Olimmepa aika lapsellisia.»