»Onko hän ihan järjissään?» kysyi rva Plumer.
»Niinkuin mies olla voi.»
»Hän näyttää niin hajamieliseltä.»
»Hän on runoilija», sanoi Bobby, »ja soittaa sen ohella hiukan viuluakin», ja siihen tyytyi rouva kerrassaan.
Mutta hänestä ei tuntunut tämä ihmeellinen päivä täysin tyydyttävältä, ennenkuin hän oli saanut Sargonin kylvetetyksi, harjatuksi ja pistetyksi lämpimästi rva Plumerin parhaaseen, kauniiseen makuuhuoneeseen. »Nyt me ollaan ankkurissa», sanoi hän. Bobby meni omaan huoneeseensa ja istuutui hetkeksi keksiäkseen juttuja sedästään, jos rva Plumer haluaisi tarkempia tietoja hänestä, kun hän laskeutui alas. Hän päätti sanoa »Hän on eksentrinen», hyvin vaikuttavalla, selittävällä tavalla. »Ja hyvin ujo.» Hän aikoi selittää, että hänen setänsä kärsi liikarasitusta, joka johtui sankarirunon kirjoittamisesta Walesin prinssin matkan johdosta maailman ympäri. Hän kaipasi täydellistä lepoa ja meri-ilmaa. Mitä enemmän hän pysyi sisällä ja huoneessa, sitä parempi. Hän liitti tarinaan muutamia tarpeellisia yksityiskohtia, istui hetkisen liikutellen varpaitaan kengissään, nousi ja meni alakerrokseen. Hän oli varma siitä, että hän hoitaisi asian kunnollisesti, mitä rva Plumeriin tuli. Bobby tapasikin hänet odottamassa. Vaikein vastus, mitä hänellä oli voitettavana, oli se, että rouva tahtoi välttämättä ilmoittaa poliisille ryöstöstä Ashfordin luona ja heti.
»Hm», virkkoi Bobby ollen muutaman hetken neuvoton. Mutta sitten hän teki päätöksensä. »Johan minä olen ilmoittanutkin», sanoi hän.
»Mutta milloin?»
»Soitin eräältä autoilijain avustamisasemalta Ashfordin poliisille.
Sehän tapahtui heidän piirissään eikä täällä, Romney Marshissa. Teräviä
poikia ne Ashfordin poliisit. Minun oli kuvattava vaatteet ja kaikki.
Ne eivät päästä juuri mitään käsistään.»
Se meni kirkkaasti häneen. Tämän jälkeen oli kaikki muu helppoa.
9.