»Olen sukulainen», sanoi Devizes harkitusti. »Äidin puolelta. Jonkunmoinen serkku. Samalla satun olemaan hermo- ja mielisairauksien tuntija. Se on tuonut minut tänne tänään.»
»Ymmärrän», sanoi Bobby, »olette saanut tehtäväksenne viedä hänet takaisin?»
»En suinkaan. Me emme ole vihamiehiä, hra…»
»Roothing.»
»Olemme samalla puolella. Teitte oikein ottaessanne hänet pois. Me koetimme tehdä samoin vähemmän alkuperäisesti menettelemällä. Olemme hyvin kiitollisia teille. Mielisairautta koskevat lait ovat hyvin kömpelö ja yleistävä koneisto. Mutta kuten luultavasti tiedätte, jos hän pysyy piilossa kaksi viikkoa, on heidän aloitettava kaikki alusta. Hän saa takaisin terveytensä. Siinä asiassa olemme liittolaisia. Meidän on opittava tuntemaan toisemme paremmin. Teidän asioihin puuttumisenne — joka hämmästytti meitä suuresti — on minusta samalla kertaa erikoinen ja urhea. Toivoisin, että te kertoisitte minulle enemmän siitä: kuinka tapasitte hänet, kuinka ne saivat hänet kiinni, ja mikä sai teidät ajattelemaan karkaamista.»
»Hm», sanoi Bobby, tuli luo ja vahvisti oikeutensa puoleen uunimatosta. Hän oli jo ajatellut, kuinka hän kertoisi tarinansa — Christina Albertalle — oikealle Christina Albertalle, jolla on siniset silmät. Hän huomasi, että tuota ensimmäistä laitosta oli paljonkin korjattava, ehkäpä kokonaan muutettava nykyisiä kuulijoita varten. Mies oli lääkäri, hermotautien erikoistuntija ja kaukainen sukulainen, ja hän puolsi Sargonin pitämistä poissa sairaalasta, ja se kaikki oli hyvään päin, mutta Bobbyn mielessä kaiversi yhä tunne, että Devizes oli tullut puuttuakseen luvattomasti asioihin. Kuitenkin hän teki kohteliaasti tilaa Bobbylle uunimatolla, ja hänen käytöksensä oli huomaavaista ja kunnioittavaa. Bobby aloitti kertomalla Sargonin ensimmäisestä ilmaantumisesta Midgardkadulle.
Devizes osoitti olevansa tarkkaavainen ja älykäs kuuntelija. Hän käsitti heti Sargonin suunnitelman nousta St Paulin harjalle. »Epäilemättä hän tekikin sen», sanoi Devizes. »En minäkään sitä epäile», vastasi Bobby, »vaikka en ole vielä kysynyt sitä häneltä.» He sommittelivat kokoon todennäköisen selostuksen opetuslasten kutsumisesta ennen Bobbyn ja Billyn liittymistä joukkoon. »Se on liikuttavaa», sanoi Devizes, »ja suurenmoista.» Bobby hyväksyi nuo sanat.
»Ymmärrättehän nyt, kuinka hän valloitti minut», sanoi Bobby.
Bobbyn mieleen hiipi vähitellen selvä ystävyyden vire Devizesiä kohtaan. Hänen selostustaan uhanneet vaikeudet hävisivät. Hänestä tuntui siltä, että tuo mies ymmärtäisi kaiken, mitä hänelle sanoisi. Devizes sai hänet luulemaan, että Sargonin varastaminen Cummerdownista, vaikka sen toimittikin ihan vieras ihminen, oli yksinkertaisin ja luonnollisin teko, mitä kuvitella voi. Bobby lämpeni kertoessaan, hänen huumorintajunsa pisti esiin, ja hän tuli suoraksi ja huvittavaksi kertoessaan vaikeuksistaan käyntipäivänä. Kun hän kertoi terävänenäisestä kuuromykästä, palasi Christina Alberta alakerrokseen.
»Hän pitää itsestään selvänä, että minä olen täällä», sanoi tyttö. »Hän näyttää heikolta ja uupuneelta ja hänen rintansa on kovin kipeä.» Hän puhui välittömämmin Devizesille: »Teidän pitäisi tarkastaa häntä.»