Minne sillä pyrittiin? Oliko se oikein käännetty? Mitä oli Paavalille Korintossa tapahtunut? Miksi ei kirkko kuitenkaan voinut puhua jokaisen suurimmalle kaipuulle, sen sijaan että veti esiin nuo itämaiset ponsilauseet? Ja tuo vertaus siemenistä, oliko se ollenkaan hyvä? Kaiken, mikä siemenestä tulee, täytyy taas kuolla. Siemen ei ole sen kuolemattomampi kuin sitä ennen ollut kasvi. Pappi kulki liian nopeasti eteenpäin, liian nopeasti, että häntä olisi voinut seurata läheltä. Parempi ottaa rukouskirja kotona ja lukea uudelleen tuo kaikki.
»Oi hauta, missä on sinun otasi? Oi kuolema, missä on sinun voittosi?
Kuoleman ota on synti ja synnin palkka on laki.»
Ei. Sitä ei voinut seurata. Se oli kuin tyhjää puhetta. Ei päässyt käsittämään sitä, mitä sen alla oli. Tuntui siltä kuin olisi kuunnellut puhujaa, joka oli liian kaukana selvästi kuultavaksi, mutta joka teki kaunopuheisia liikkeitä ja päästi epämääräisiä ääniä.
Menoissa syntyi nolo keskeytys. Jokainen oli liikkumatta, kuin vangittu.
»Miehellä, joka on naisesta syntynyt, on vain lyhyt aika elää… Hän syntyy ja hänet leikataan pois kuin kukkanen, hän pakenee kuin olisi hän ollut varjo.»
Näkymättömien käsien liikkeellepanemana alkoi arkku liukua polttouunia kohti, jonka ovet aukenivat ottaakseen sen vastaan. Kuului syvää kohinaa kuin havisevista siivistä lähtevä ääni, alkuperäinen ja kaaosmainen jylinä…
Elämä on ohut, pienen planeetan pinnalle levitetty harso, mutta liekit kohisevat noin, ja mahtavat tuulet hyökkäävät ja pyörivät kaukaisimpienkin tähtien luo tilavuuden käsittämättömässä syvyydessä. Tuo syvä, järjestymätön melu on elottoman aineen oikeata ääntä, ei kuolleen aineen, sillä se, joka ei ole milloinkaan elänyt, ei voi kuollakaan, vaan elottoman aineen, joka on elämän ulkopuolella, alla ja yllä.
Jokainen kappelissa näytti olevan vaiti, kumartunut, painettu ja puristettu pienimpiin mittoihinsa, kunnes uunin ovet oli jälleen suljettu tukahuttamaan tuota sielutonta, riuduttavaa kohinaa.
Neljäs luku.