»Mennään nukkumaan», sanoi Harold. »Näkemiin, hra Preemby.»
Haukotus tarttui Haroldiinkin. Kuinka kummannäköiseksi hän tuli.
»Hyvää y-öötä.»
»Hy-yvää y-öötä.»
Ovi sulkeutui heidän takanaan.
Hänellä oli paljon sanottavaa Christina Albertalle, mutta oli liian myöhäistä ja hra Preemby oli liian väsynyt sanoakseen sen nyt. Hänellä ei sitäpaitsi ollut aavistustakaan siitä, kuinka hän sen sanoisi.
Hän sanoi kuin ohimennen: »Pidän paljon tuosta valkotukkaisesta herrasta.»
»Niinkö?» sanoi Christina Alberta muissa ajatuksissa.
»Hän on älykäs. Hän otti suuresti osaa kadonneen Atlantiksen kohtaloon.»
»Hän on kuuro kuin kivi», sanoi Christina Alberta, »ja hän häpeää sitä, mies parka.»