»Muistakaa, että minun täytyy palata Norwichiin ensi torstaina», sanoi hra Preemby.
»Teidän olisi pitänyt ajatella sitä aikaisemmin», sanoi tyttö.
»Mutta minä menetän paikkani.»
»Isä hankkii teille tietysti toisen paremman. Emme ole köyhiä, Teddy.
Ei ole mitään syytä surra sitä…»
Tällaisin sanoin ja puhein hra Preemby kosi ja sai Chris Hossettin. Hän oli säikähtynyt, pelottavasti säikähtynyt, mutta hänet oli myöskin pelottavasti herätetty. Hänestä tuntui, että koko juttu oli hurjan romanttinen ja että hän oli jokseenkin kova Meeta Pinkeytä kohtaan. Mutta häntä vietiin niin nopeasti eteenpäin, ettei hän ehtinyt ajattelemaan paljon mitään. Hänet esiteltiin nyt Hossettin vanhuksille seuraavana päivänä tyttären kihlattuna sulhasena, ja Chris antoi hänelle salaa kolme kultaista sovereigniä sormuksen ostamiseksi hänelle yllättäväksi lahjaksi. Rva Hossett käyttäytyi aluksi niinkuin hän kyllä olisi hyväksynyt hra Preembyn, mutta ei hyväksyisi avioliittoa, ja sitten kun asia oli selvitetty, syntyi hänen ja tyttären välillä kiivas kohtaus toisessa kerroksessa, jonka jälkeen hän käyttäytyi kuin hyväksyisi hän avioliiton oikein mielellään, mutta olisi sitä mieltä kuin hra Preemby olisi hyvin moitittava henkilö. Hra Hossett ei tahtonut puhua välittömästi hra Preembyn kanssa, mutta hän kuvaili tätä vaimolleen ja kuvitelluille henkilöille hra Preembyn läsnäollessa »lurjukseksi», joka oli »vietellyt hänen tyttärensä». Kuitenkin näyttivät he kumpainenkin pitävän avioliittoa suotavana, eivätkä siinä suhteessa sanoneet mitään vastaan.
Kaikki tämä oli hyvin harmillista ja kiukuttavaa hra Preembystä. Hän ei tehnyt juuri mitään, paitsi mitä käskettiin. Hänet kiskottiin avioliittoon niinkuin olisi hänet paiskattu jonkun esteen yli. Hän jätti kaikkien selitysten annon rva Witcherlylle siitä, mitä oli tapahtunut, sopivampaan tilaisuuteen. Eräänä torstaina hän lähti pois matkalaukkuineen, ikäänkuin olisi matkustanut Norwichiin. Hän kirjoitti lyhyen valittelukirjeen talonvälittäjälle ja hiilikauppiaalle. Tärkeät yksityisasiat estivät häntä palaamasta työhönsä. Hra ja rva Hossett palasivat Lontooseen vieden hänet mukanaan. He kaikki ottivat huoneen raittiushotellissa Bloomsburyssä, ja neiti Preemby vihittiin erikoisella luvalla pyhän Martin kirkossa Trafalgar Squarella.
Sitten hän lähti appivanhempineen Kirkkaan Virran Pesulaitokseen elääkseen siellä ja hoitaakseen apulaisjohtajan, asiakkaiden hankkijan ja ilmoituspäällikön tehtäviä. Hra Hossett ei milloinkaan puhutellut häntä, mutta puhui hänestä monesti hyvin epämiellyttävästi muille hänen huoneessa ollessaan, tehden syytöksiä, joista kukaan ei ollut tietääkseenkään, mutta rva Hossett tuli jälleen ystävälliseksi. Pian sen jälkeen hra Hossett sai sydänkohtauksen ja kuoli, ja muutaman kuukauden kuluttua huomasi hra Preemby itsekin olevansa isä. Kun hän ensimmäisen kerran kohtasi tyttärensä ja, kuten sittemmin kävi selville, ainoan lapsensa, näytti se hänestä perin rumalta, punaiselta oliolta. Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt lasta niin aikaisella ikäkaudella. Sillä oli hiukan hyvin ohutta, kosteaa tukkaa, joka vähitellen väistyi vahvemman kasvun tieltä, sillä oli leveät, epämääräiset kasvot ja huomattavan suuret kädet ja jalat. Hra Preembyllä oli se hullunkurinen vaikutelma, että hän oli nähnyt lapsen jossakin ennen, eikä ollut pitänyt hänestä. Sitten muutaman päivän perästä tytöstä tuli tavallinen punertava lapsonen ja ihmetys väistyi rakkauden tieltä.
Hänet kastettiin Christina Albertaksi äitinsä ja hra Preembyn mukaan.
5.
Ajan kuluessa kaikki nämä kokemukset sekaantuivat hra Preembyn muistissa epäselväksi, suurenmoiseksi, romanttiseksi, seikkailurikkaaksi menneisyydeksi. Hän pysyi yhä hiukan uneksivana ja hajamielisenä, mutta yleensä hän oli velvollisuudentuntoinen, rakastava perheenisä ja hän tuli mainiosti toimeen hallitsemishaluisen ja pystyvän vaimonsa kanssa.