»Kaikki aikanaan», vastasi hra Preemby. »Anna minun kertoa tarinani omalla tavallani. Kerroin kai sinulle hra Fentonin sanoneen, että hän tunsi olonsa raskaaksi ja tukalaksi. Onneksi käsitti rva Hockleby heti tilanteen. Hän oli ‘nähnyt samanlaista ennenkin. 'Älkää ponnistelko sitä vastaan’, sanoi hän. 'Antautukaa siihen. Nojatkaa taaksepäin tuolissanne. Jos haluatte maata paikallanne, niin maatkaa. Jos haluatte puhua jotakin, puhukaa. Antakaa taian vaikuttaa.’ Ja hän kääntyi minuun päin ja kuiskasi: 'Transsi.’
»'Mitä transsi on?’ sanoi hra Fenton samassa tilassa. 'Mitä on transsi?’
»Rva Hockleby alkoi liikutella kättään hänen kasvojensa edessä. Sivelyiksi kai ne niitä sanoivat. Hän sulki silmänsä, ja hänen päänsä vaipui taapäin. Istuimme kaikki odottaen hänen ympärillään, ja nyt hän alkoi mutista.
»Aluksi hän lausui vain mielettömyyksiä: 'Oojah, voojer, boojer’, sellaisia sanoja. Mutta sitten selvemmin: 'Oujah, taikuri, Sargonin palvelija. Oujah tulee palvelemaan Sargonia. Herättämään hänet.’ Tämän jälkeen hän taas näytti puhuvan vain hullutuksia. 'Mikä on hiiri, kun se kehrää?’ kuiskasi hän omalla äänellään ja sitten: 'Tuo kirottu moottoripyörä.’
»Rva Hockleby sanoi, että se oli varsin luonteenomaista tämän suuntaiselle transsille, ja sitten otti hra Hockleby kynän ja paperia kirjoittaakseen muistiin kaiken, mitä hän sanoisi.
»Kun hra Fenton taas puhui, ei hän enää puhunut omalla äänellään, vaan omituisesti, käheästi kuiskaten, joka oli ihan toisenlaista kuin hänen tavallinen puheensa. Se oli Oujahin, häntä hallitsevan Oujahin ääntä. Hän mursi hiukan, sumeriankieleen, luulen.
»Hän sanoi hyvin hämmästyttäviä asioita. Luulen, että tuo Oujah välttämättä tahtoi vetää huomioni puoleensa vakuuttamalla minulle tietävänsä asioita, salatulta asioita, joita kukaan muu ei tiennyt. Samalla hän ei halunnut, että muut ymmärtäisivät liian selvästi, minne hän pyrki. Kuinka hän menetteli? Mitä jaksanen muistaa? Hra Hockleby kirjoitti muistiin koko joukon, mutta tähän mennessä minulla ei ole ollut aikaa jäljentää sitä. 'Meren ja erämaan poika’, hän sanoi, 'sinisen meren ja hedelmättömän hiekan.’ Onko liian fantastista pitää sitä viittauksena Sheringhamiin? 'Koskia ja paljon vettä ja pyörä sinisellä pohjalla.’ Se on jo ällistyttävämpää. Mutta kosket ja paljo vesi saavat minut ajattelemaan pesuhuoneitamme. Ja muistathan hakaristin sinisissä kuljetusvaunuissamme? Muinaiset kansat sanoivat hakaristiä auringon pyöräksi. Armeijoita, joitten valkoiset vaatteet häilyvät, pitkä rintama järjestettynä — vapautuksen armeijat.’ Tämä taas on omituista. Minulle puhutaan armeijoista ja siis — älä luule minua hupsuksi! — kuivaushuoneistamme ja rattaista. Se muistuttaa esinettä, joka tulee läpinäkyväksi, kun toinen asetetaan sen taakse.»
»Oletko varma, että sanat kuuluivat juuri niin, isä?»
»Hra Hockleby on kirjoittanut ne muistiin. Jollen olisi kertonut niitä aivan oikein, niin saathan nähdä hänen muistiinpanonsa.»
»Hakaristi saattaa olla sattuma», tuumi Christina Alberta. »Taikka sitten olet piirtänyt sen jonkun sanomalehden reunaan. Teet sen välistä, ja hän on voinut nähdä sen.»