»Ei», sanoi Christina Alberta.
Syntyi hiljaisuus. »Vain yksi henkilö näyttää luottavan minuun.
Nuorempi neiti Solbé. Sanoitko jotakin, lapseni?»
»En, jatka vain.»
»Kysyin häneltä, eikö hänkin ollut uneksinut jotakin, eikö hänelläkin ollut joitakin hämäriä muistoja entisestä olotilasta. Hänessä näyttää olevan jotakin, mikä tukee ajatuksiani omituisella, hämärällä tavalla. Hyvin epäselviä tietoja. Hän kertoo niistä arasti, kun hänen sisarensa ei ole kuuntelemassa. Mutta hän on erehtynyt siinä suhteessa, että hänen sukulaissuhteensa minuun olisi ollut hyvin läheinen ja erikoinen. Hän ei ollut kuningattareni. Siinä hän on väärässä. On ehkä luonnollista, että hän ajattelee siten, mutta muistan aivan selvästi, kuinka asiat olivat. Hän oli yksi kahdestakymmenestä jalkavaimosta, joitten tehtävänä oli kantaa kotkansulkaisia viuhkoja.»
»Oletko sanonut hänelle sen?»
»En vielä», sanoi hra Preemby. »En vielä. Näissä asioissa on oltava hyvin hienotunteinen.»
Taas syntyi hiljaisuus. Christina Alberta katseli rannekelloaan. »Kas niin!» huudahti hän. »Nyt tulemme liian myöhään aamiaiselle.»
Christina Alberta pani merkille heidän palatessaan Petunian täysihoitolaan, että isän tapa ja käytös oli äkkiä muuttunut. Hän näytti suuremmalta ja pitemmältä, hänen kasvonsa olivat kirkkaammat ja hän piti päätään korkealla. Hän ei edes yskäissyt kertaakaan. Hän näytti odottavan, että ihmiset ja asiat väistyisivät hänen tieltään, ja ikäänkuin polku olisi ollut hänen astuttavakseen etukäteen levitetty matto. Jos hän olisi kyennyt näkemään itsensä, olisi hän huomannut samanlaisen muutoksen omassa käytöksessään. Tanssi oli poissa hänen askeleistaan. Hän asteli eteenpäin raskaasti, niinkuin sellainen, jonka hartioita painava elämäntaakka saattaa äkkiä tulla liian painavaksi.
He tulivat myöhään aamiaiselle, sillä kaikki muut vieraat olivat jo paikoillaan alkamassa. Jokainen kääntyi katselemaan hra Preembyn kasvoja heidän tullessaan huoneeseen, ja sitten he katselivat toisiaan. »Te olette siis palannut luoksemme», sanoi rva Hockleby Christina Albertalle katsoen häntä silmiin.
»On hauskaa olla taas täällä», sanoi Christina Alberta.