"Vaivaamisesta ei kysymystäkään. Minä ajan mielelläni. Ainakin toistaiseksi. Ja kun kerran matkaan lähdemme, niin palaamme Harborough High Oakin kautta ja otamme selkoa Cornerien sukupuusta. Sukua on siellä päin vielä monin paikoin. Eivätkä tietkään ole lainkaan kiusalliset: joku mäki ja käänne vain siellä täällä."
"En tosiaankaan tahtoisi aiheuttaa teille sellaista vaivaa, mr
Britling."
"Vaivasta ei kysymystäkään. Minun tekee juuri mieleni päivän matkalle ja haluaisin, että Gladys —"
"Gladys?" kysyi mr Direck, nähden toivon kipinän välkähtävän.
"Minä puhun pikku vaunustani. Haluaisin nähdä, mihin Gladys kelpaa oikeassa ajossa. Olen ollut sillä matkassa vain neljä kertaa enkä ole vielä päässyt neljäänkymmeneen peninkulmaan tunnissa. Ja minulle sanottiin, ettei sen pitäisi olla lainkaan vaikeata. Saan siis katsoa asian päätetyksi."
Mr Direck ei sillä hetkellä keksinyt mitään pätevää tekosyytä. Mutta hän piti aivan selvänä, että jotakin täytyi tapahtua. Hän olisi mielellään tuntenut jonkun, joka olisi voinut sähköteitse kutsua hänet takaisin Lontooseen ja siten pelastaa hänet mr Britlingin voimavaunua uhkaavista epävarmoista vaiheista. Sitten valtasi toinen asia koko hänen mielenkiintonsa.
"Tuskin uskotte minua", sanoi hän, "jos kerron että teidän miss Cornerinne ihan ihmeellisesti muistuttaa erästä äidinäitini serkun pienoiskuvaa, joka on hallussani kotona Amerikassa. Hän näyttää erittäin miellyttävältä neitoselta."
Mutta mr Britling ei tehnyt lähempää selkoa miss Cornerista.
"Varmaan on hyvin hauskaa", sanoi hän, "tulla tänne haeskelemaan amerikkalaisia sukujanne muistomerkkien ja hautapatsaiden kirjoituksista. Tunnette luonnollisesti Evershamin eteläpuolella olevan seudun, jossa joka toista muistomerkkiä koristaa tähtilippu, maasta muuttaneiden Washingtonien vaakuna. Epäiltävää on kuitenkin, löytyisikö sieltä enää suvun nimeä. En myöskään usko, että löydätte montakaan Hinkinsonia Market Saffronista. Mutta tässä osassa maata on useissa paikoin viidenkuudensadan vuoden ikäisiä sukuja, jotka yhä kukoistavat. Siitäpä syystä Essex onkin paljoa aidompaa Englantia kuin Surrey tai sanokaamme Kent. Tässä ympäristöllä tapaatte Corner- ja Fairly-sukuja, tuonnempana seuraa Capel, ja Dunmow'n ja Braintreen puolessa Maynardeja ja Byngejä. Ja Claveringsin puistosta löydätte tammia ja pyökkejä, jotka ovat kaikuneet susien ulvontaa ja miesten rautapaitojen kalsketta. Kaikkia täkäläisiä vanhoja taloja ympäröivät vallihaudat susien varalta. Itse Claverings on Tudorien ajalta ja on hieno sekin. Ja talonpoikaistalot ovat yhä olkikattoisia…"
Hän mietti hetkisen. "Jos matkustatte Lontoosta etelään, on asia aivan toinen. Te joudutte eri aikakauteen, eri yhteiskuntaan. Olette Lontoon esikaupungeissa vaikka kuljette rannikolle asti. Ette löydä yhtään oikeata vanhaa taloa, sellaisia syväjuurisia perintötiloja kuin täällä. Tapaatte miljoonanomistajia ja heidän kaltaisiaan, jotka ovat asettuneet vanhoille tiloille. Surrey on tulvillaan rikkaita välittäjiä, tirehtöörejä, tuomareita, sanomalehdenomistajia. Sellaista väkeä, joka ristikoilla sulkee puistojensa tiet. He tekevät jotakin noille vanhoille tiloille — en tiedä mitä — ja samassa muuttuu maaseutu huvila-alueeksi. Pikkutiloja ja punatiilihuviloita ja keinotekoisia talonpoikaistaloja syntyy kuin sieniä sateella. Alkaa vallita uudenlainen, kolea sirostelu. Kumirengas- ja bensiini-ilmoituksia, valtavia, räikeitä pintoja pystytetään tienvierille. Köyhä kansa joutuu muuttelemaan, kunnes ei enää tiedä isoisistään. Niistä tulee huvilayhteiskunnan loiseläjiä ja jobbaajia, jotka rikastuvat alhaisin keinoin ja hankkivat itselleen gramofonin. Essex täällä ja Surrey siellä ovat yhtä erilaiset kuin Venäjä ja Saksa. Mutta jos yksi amerikkalainen sattuu käymään Essexissä, niin kahdenkymmenen matkan päämääränä on Godalming tai Guildford, Dorking, Lewes tai Canterbury. Surreyläiset eivät oikeastaan ole lainkaan englantilaisia. He ovat rauhattomia. Joko mukana eteenpäin tai joukosta pois. He kouluttavat puutarhureitansa, pitävät kovasti luentoja tehokkaasta maanviljelyksestä ja rakentavat ampumaratoja joka kylään. Se on uusien ilmoituskilpien ja Piikkilanka-aitojen luvattu maa; siellä on poliisi Vastassa joka nurkassa. He pukeutuvat päivällisille. He pukeutuvat kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Jos siellä joku nousee yöllä varasta ahdistamaan, niin hän pukeutuu soveliaaseen pukuun — tai ei näyttäydy ensinkään. Kulkureittensa käsittelyä varten heillä on erikoinen tieteellinen järjestelmä. Kirkot ovat kiinni arkisin. Puolet heidän maastaan on kovaa kalkkia tai rikkiviisasta hiekkaa, joka kelpaa ainoastaan huvilain perustuksiin. Golfia he pelaavat ylelliseen, perinpohjaiseen tapaan, kun ei ole muutakaan tekemistä… Täällä Essexissä sitävastoin ollaan yhtä levollisia kuin kahdeksannellatoista vuosisadalla. Metsälle lähtiessämme me pukeudumme mihin vanhoihin vaatteisiin hyvänsä. Maaperänä on runsas, mehuisa savi, joka muuttuu puolittain juoksevaksi syksyisin, kun on sorsajahdissa kahlattava. Velikullat ovat aikoja sitten vääntäneet kaikki meidän tienviittamme päin seiniä. Meidän kanamme ja sikamme käyvät parvittain yksillä laitumilla. Meidän ruusumme ja tammemme ovat suurenmoiset; se jo osoittaa että täällä on varsinainen Englanti. Jos haluaisin pelata golfia — jota kelpo essexiläisenä en halua — saisin ajaa kymmenen peninkulmaa Hertfordshireen. Ja mitä tulee reumatismiin ja korkeaan ikään, ei Surrey vedä meille läheskään vertoja. Tahdoin teille selittää kaiken tämän, sillä paikkakunnan teihin tekemä vaikutus on mainituista seikoista riippuvainen… Tämä seutu on osa todellista Englantia, Englantia Lontoon ja tehdasalueen ulkopuolella. Se liittyy Wessexiin ja Merciaan ja vanhaan Yorkshireen — tai miksei Meathiin ja Lothianiin. Ja sitä myöten ollaan vielä oikeassa Englannissa…"