Mr Direck astui alas ja ponnisteli melkoisesti.
"Jospa tarttuisitte puolapuihin. Juuri niin… Yks', kaks', kolme!… Ei! No, istutaanhan tässä, kunnes joku tulee meitä auttamaan. Aivan vannaan joku tulee. Ettekö nouse tänne takaisin?"
Hetkisen arveltuaan mr Direck palasi mr Britlingin viereen istumaan…
6.
Herrat hymyilivät toisilleen vakuuttaakseen, ettei, mistään tyytymättömyydestä voinut olla kysymystäkään.
"Minun ajoni jättää toivomisen varaa", sanoi mr Britling puolueettoman avomielisin ilmein, "mutta minä olen saanut vasta äskettäin oman vaunun — käytettyäni muutaman vuoden vuokravaunua, sellaista laiskurinjärjestelmää, jonka mukaan saa määrätystä kuukausimaksusta vaunun, ohjaajan, paloöljyn, renkaat, vakuutuksen ja kaikki. Se rupesi kamalasti kyllästyttämään minua. En voi käsittää, kuinka saatoin sitä niin kauan sietää. Minulle lähetettiin toinen paksupäinen, hävytön nulikka toisensa jälkeen; ne ajoivat nopeasti, kun minun teki mieli liikkua hitaasti, ne ohjasivat joka kulmassa väärää puolta ja niin kovaa vauhtia kuin suinkin, ahdistelivat koiria ja kanoja huvikseen ja niin edespäin samaan tapaan. Ne eivät sallineet minun edes valita kulkuteitä. Minä olisin jo aikoja sitten hankkinut vaunun itselleni ja ohjannut sitä itse, ellei olisi ollut tuota hitonmoista kamminvääntämistä koneen seisahtuessa. Mutta tässä, nähkääs, tässä suhteellisen halvassa vaunussa on sähkösytyttäjä — amerikkalaista tekoa kaikki, sitä tuskin tarvitsee sanoakaan. Nyt ovat asiat kunnossa — saan ajaa niin nopeasti tai hitaasti kuin hyväksi näen."
Mr Direck katsahti pensasaitaan, jonka soma epäjärjestys heitä ympäröi, ja myönsi hymyillen että asiat olivat nyt todellakin paljon miellyttävämmin järjestetyt.
Ennenkuin hän oli ehtinyt sitä sanoa, oli mr Britling päässyt uudelleen puheenvauhtiin.
Hän puhui nopeasti ja ikäänkuin sysäyksittäin; hän tuntui laukaisevan ajatuksensa ilmi kohta kun se mieleen juolahti ja hänen päässään tuntui olevan runsaat ajatuspanokset. Hän puhui lähes kaksi kertaa nopeammin kuin mr Direck, nieleskeli sanojaan paljoa enemmän, käytti paljoa keskitetympää sanontaa ja jätti yleensä lauseen päättämättä, joten mr Direck jäi auttamattomasti jälkeen.
Englantilaisten ja amerikkalaisten välisissä keskusteluissa on tosiaankin verraten yleisenä vikana se, että englantilainen tekee äkillisiä hyökkäyksiä Merentakaisen miehen vasta kehitellessä voimiaan. Siitä johtuu monenlaisia väärinkäsityksiä. Kumpikin käsittää keskustelemisen omalla, perin erilaisella tavallaan. Englantilaisilla on paljoa vähemmän halua kuunnella kuin amerikkalaisilla; he eivät ymmärrä samassa määrin keskustelun molemminpuolisuutta ja taipuvat sentähden aluksi tekemään vieraistaan pelkkiä kuuntelijoita, jotka ihmetellen odottavat vuoroansa. Heidän vuoroansa ei tule milloinkaan. Mr Direck istui syvään vajonneena kaltevalla istuimellaan kasvot puolittain kääntyneinä kohti mainehikasta isäntää ja sanoi "yep" tai "sure" tai "tietysti" kuivan-matalalla äänellä, jota hän edellytti englantilaisen häneltä odottavan, ja onnistui yrityksessään yhä paremmin.