Vihdoin mr Van der Pant omaksui kaikkein epäsäännöllisimmän menettelytavan: hän kysyi jokaiselta tapaamaltaan belgialaiselta olivatko nähneet ketään siltä kulmalta Antwerpenia, mistä hän oli kotoisin, olivatko kuulleet nimeä Van der Pant, olivatko tavanneet sitä ja sitä. Itsepintaisuutensa ja hyvän onnen avulla hän tosiaankin pääsi madame Van der Pantin jäljille. Hänet oli viety Kentiin, ja päivää myöhemmin sai Dower House olla onnellisen jälleennäkemisen todistajana. Madame oli hoikka nainen, yksinkertaisesti ja hyvin puettu, täynnä belgialaista tervettä järkeä ja katolista pidättyväisyyttä, ja André oli kuin vahanukke, hintelä, heikko ja viehättävä. Näytti uskomattomalta, että hänestä koskaan voisi kehittyä niin kuohuilevaa ja eloisaa olentoa kuin isä oli. Britlingin poikia täytyi varoittaa käsittelemästä häntä liian kovakouraisesti. Belgialaisille luovutettiin yksi oleskeluhuoneista yksityistä käyttöä varten, ja jonkun aikaa molemmat perhekunnat asuivat vieri vieressä Dower House'issa. Pöydässä puhuttiin englantilais-ranskalaista sekakieltä. Se oli mr Britlingistä aika rasittavaa. Ja molemmat perheet alkoivat tehdä koko joukon mykkiä huomioita, harjoittaa molemminpuolista kritiikkiä, ja kehitellä itsessään suurta kärsivällisyyttä. Englantilaisista tuntui väsyttävältä käyttää kieltä, joka teki kaiken luontevan ajatustenvaihdon mahdottomaksi — tuo kielellinen voimistelu oli aluksi huvittavaa, mutta muuttui pian hyvinkin hankalaksi — ja belgialaiset puolestaan olivat arkoja siitä, että heidän isäntäväkensä ehkä loukkaantuivat toisesta tai toisesta seikasta; he otaksuivat että oli olemassa laaja kirjoittamaton sopivaisuussääntöjen kokoelma, josta todellisuudessa ei ollut tietoakaan, ja näyttivät aluksi aina odottavan, että heitä kehoitettaisiin tai annettaisiin nimenomainen viittaus olla mukana. He tuntuivat aina kunnioittavasti väistävän välttääkseen tungettelevaisuutta. Sitäpaitsi he eivät aluksi tahtoneet sanoa, millaisesta ruoasta pitivät tai eivätkö pitäneet jostakin tai tahtoivatko enemmän vai ei… Mutta nämä vaikeudet voitettiin pian; he englantilaistuivat nopeasti ja taitavasti. André muuttui virkuksi ja hilpeäksi ja hänestä katosi hiukan häntä vanhempiin leikkitovereihin aluksi kohdistunut epäluuloisuus. Joka päivä hän esitti välipalaa nautittaessa jonkin uuden, huolellisesti harjoitellun englantilaisen lauseen, joskin hän yhä vielä käytteli sellaisia lauselmia kuin Good morning, Saire ja Thank yon very mush ilmeisesti suuremmalla mieltymyksellä kuin muita sananparsia ja käytti niitä kaikissa mahdollisissa ja monissa mahdottomissa tilaisuuksissa. Hän osasi suorittaa eräitä silmänkääntäjätemppuja huomattavan taitavasti ja hyvätuulisesti ja paperia taittelemalla hän saavutti suorastaan hämmästyttäviä tuloksia. Sill'aikaa mr Van der Pant etsiskeli tilapäistä tointa, teki pitkiä pyöräilymatkoja, vaihtoi mr Britlingin kanssa mielipiteitä monenlaisista asioista ja oli ihmeellinen hockeyn pelaaja.
Hän pelasi erinomaisen miellyttävästi ja notkeasti. Hänellä oli aina pelissä hännystakki yllään eikä hän milloinkaan irroittanut kaulaliinaansa; hän käsitteli peliä yksinomaan nopsain temppujen ja henkilökohtaisen vikkelyyden osoittamistilaisuutena; hän kiiti kentän yli kuin kissanpoika, kierähti äkkiä ympäri, hyppäsi ilmaan ja tuli maahan takaisin aivan uudessa suunnassa; hänen raikkaanväriset kasvonsa paistoivat ihastuksesta, takinlieve ja kaulaliina heiluivat ja häilyivät minkä ennättivät, mutta eivät kyenneet seuraamaan hänen nopeaa liikehtimistään. Hän ei milloinkaan pitänyt toisia pelaajia silmällä, hän ei koskaan käsittänyt olevansa erikoisella paikallaan pelissä, vaan koki itse muodostaa pallon ympärille suojelevaa kehää ajaessaan sitä maaliin päin. Mutta Andrén hän ei tahtonut ollenkaan sallia pelaavan, ja madame pelasi kuin joku lady, kuin madonna, kuin pyhimys, joka kantaa marttyyriutensa välinettä. Peli ja sen luoma innostus aaltoili hänen ympärillään ja murtui häneen; hän oli erittäin peloton, mutta suvaitseva, pidättyvä; hän teki parhaansa suorittaessaan mitä häneltä erikoisesti pyydettiin, mutta luonnostaan hän ei ollut toimekkaasti asioihin tarttuva, vaan säilytti ennen kaikkea arvokkuutensa; Letty, joka kiihkeänä ja nopsana kiiti hänen ohitsensa, näytti kuuluvan aivan toiseen lajiin…
Mr Britling mietti paljonkin noita vastakohtia.
"Saksalaiset granaatit", arveli hän, "ovat ajaneet tänne perheen, joka on ennen kaikkea katolinen. Temmattu pois ympäristöstään… Me, jotka itse asiassa olemme uus-eurooppalaisia…
"Aluksi kuvittelemme, ettei meitä erota toisistamme muu kuin kieli. Pian havaitsemme, että kieli erottaa meitä kaikkein vähimmin. Noiden ihmisten elämän pohja-aatteet ovat kerrassaan toiset kuin meidän, paljoa tarkkapiirteisemmät ja täydellisemmät. Heidän Antwerpenissä olevan kotinsa kuvittelee paljoa pyöristetymmäksi, paljoa suljetummaksi, jonkinlaiseksi kennoksi, todelliseksi sosiaaliseksi yhteydeksi, joka peräti eroaa tästä meidän yleisestä kokoontumispaikastamme. Poikamme leikkivät iloisesti kaikkien tulijain kanssa. Pikku André ei ole laisinkaan oppinut leikkimään vieraiden lasten kanssa. Me näytämme Van der Panteista varmaan uskomattoman avoimilta. Seinättömässä talossa… Viime sunnuntaina en voinut saada päähäni niiden kahden neidin nimeä, jotka tulivat polkupyörillä ja pelasivat niin hyvin. He tulivat Kitty Westroppin seurassa. Ja Van der Pant tahtoi tietää miten olimme sukua toisillemme. Mitäpä he muuten olisivat tulleet?…
"Katsokaahan rouvaa. Hän on koko olemukseltaan perin toisenlainen kuin kaikki täkäläinen naisväkemme. Tennis, pyöräily, poikien ja tyttöjen yhteiskasvatus, two-step, korkeampi naissivistys… Mainitkaa nuo asiat itsellenne ja ajatelkaa samalla häntä. Yhtä hyvin voisitte puhua ratsastushousuihin puetusta nunnasta. Hän on erikoistunut nainen, erikoistunut naisellisuus, hänen olopiirinsä on koti. Pehmeihin, sulavasti taipuviin hameihin puettu, liikkeet hitaat, kasvot hunnutetut— sillä mikään itämainen huntu ei voisi olla hänen katolista tyyneyttään tehokkaampi. Katolisuus se on keksinyt näkymättömän hunnun. Hän muistuttaa paljoa enemmän sitä pientä suloista intialaisnaista ihmeellisine hameineen, jonka mr Carmine toi tänne kesällä komean aviopuolison keralla, kuin Lettyä tai Cissie'ä. Hänkin otti osaa hockey-peliin. Ja pelasi hyvin samaan tapaan kuin madame Van der Pant…
"Mitä enemmän minä ajattelen hockey-peliämme", sanoi mr Britling, "sitä ihmeellisempi luonteiden, sivistyksen ja kasvatuksen koetinkivi se näyttää olevan…"
Mr Manning, jolle hän piti tätä esitelmää, johti hänet uudelle ladulle tiedustamalla mitä hän "uuseurooppalaisella" tarkoitti.
"Se on huono keksintö", sanoi mr Britling. "Minä peruutan sen. Salli minun koettaa lausua täsmällisesti mitä tarkoitan. Minä tarkoitan jotain, mikä on syntymässä Amerikassa, täällä, Skandinavian maissa ja Venäjällä, uutta kulttuuria, vapautumista Levantin uskonnosta ja siitä katolisesta kulttuurista, jonka olemme saaneet Välimeren maista. Minä luovun nimityksestä uus-eurooppalainen: sanokaamme sen sijaan pohjoismainen. Mehän olemme pohjoismaalaisia. Jokaisen kulttuurin avain, sen sydän, ydin ja olemus on siinä, miten sen piirissä käsitetään miesten ja naisten välinen suhde. Tämä uusi kulttuuri pyrkii vähentämään naisen erikoistumista naisena, tahtoo laskea hänet vapaaksi kodin suljetuista kammioista ja antaa hänelle miehen rinnalla tasa-arvoiset kansalaisoikeudet. Se on uutta, yhä kehitystilassa olevaa kulttuuria, joka tahtoo tehdä miehet sosiaalisemmiksi ja yhteistoiminnallisemmiksi, naiset pirteämmiksi, nopeammiksi, vastuunalaisemmiksi ja vähemmän elämästä poissuljetuiksi. Se pitää sukupuolen merkitystä liian vähäisenä, sen sijaan että sitä liioittelisi…
"Ja", virkkoi mr Britling — jotenkin samalla äänensävyllä kuin saarnamies, joka lausuu sanankuulijoilleen, 'Lopuksi, hyvät kuulijat' — "juuri tätä pohjoismaista kehityssuuntaa tulee maailmansota edesauttamaan. Tämä sota vyöryy halki Euroopan, hajoittaa koteja, erottaa ja sekoittaa koteja, saa madame Van der Pantin ottamaan osaa hockey-peliin ja Andrén kiipeämään puihin minun huimapäitteni keralla; se surmaa miljoonia nuoria miehiä, muuttaa sukupuolten väliset suhteet miespolven ajaksi, ajaa naisia liikkeisiin, konttoreihin ja teollisuuslaitoksiin, hävittää sen kootun varallisuuden, joka on pitänyt niin monia hienostuneessa joutilaisuudessa, upottaa maailman outoihin epäilyksiin ja uusiin aatteihin…"