"Eihän niitä tosiaankaan käy toisiinsa vertaaminen", myönsi mr
Britling.
"Erimitallisia", virkkoi Hugh.
Hän tuntui punnitsevan sanojaan. "Ei tunnu siltä", sanoi hän, "kuin lähtisi johonkin toiseen osaan samaa maailmaa tai keksisi jonkin uuden puolen siinä maailmassa jonka tuntee. Tuntuu siltä kuin olisi viettänyt elämänsä suljetussa huoneessa ja nyt käskettäisiin astumaan ulos… Tuo johtaa mieleeni erään omituisen pikku seikan, joka tapahtui viime talvena minun Lontoossa ollessani. Minä jouduin omituiseen seuraan. Luulen etten ole sitä sinulle kertonut. Jouduin syömään illallista muutamain ylioppilaiden kanssa Chelseassä. En ollut käynyt siellä ennen, mutta ne näyttivät kunnon ihmisiltä — minunlaisiltani — ja kenenlaisilta hyvänsä. Illallisen jälkeen he veivät minut mukanaan eräiden henkilöiden seuraan, joita he eivät sen paremmin tunteneet — ne olivat henkilöitä, jotka olivat jossakin tekemisissä jonkin dramaattisen koulun kanssa. Siellä oli pari kolme nuorta näyttelijätärtä, eräs laulaja ja muuta sellaista väkeä. Me istuimme savukkeita polttaen ja aloimme jutella teatterista, kirjoista, taidenäyttelyistä ja sen sellaisesta. Mutta äkkiä koputettiin oveen, eräs meistä meni ulos ja tapasi poliisin, jolla oli pidättämiskäsky mukanaan. He veivät isäntämme pojan mukanaan… Kysymyksessä oli murha…".
Hugh oli hetken vaiti. "Se oli Bedford Mansionin salaperäinen tapahtuma. En usko, että muistat sitä; luultavasti et tullut siitä silloin lukeneeksikaan. Hän oli murhannut erään henkilön… Yksityiskohdathan ovat tässä samantekeviä, mutta minä ajattelen saamaani vaikutelmaa. Ensin hauska, hyvinvalaistu huone ja siinä muka kelpo ihmisiä — ja sitten aukenee ovi, sisään astuu poliisi ja kylmä viima käy kautta huoneen. Murha! Eräs nuori tyttö, joka näytti hyvin tuntevan nuo ihmiset, selitti minulle kuiskaten mitä oli tapahtumassa. Tuntui siltä kuin olisi avautunut lattialuukku johonkin syvyyteen, jonka oli aina tiennyt siellä olevan, mutta johon ei milloinkaan ollut oikein uskonut."
"Niin kyllä", virkkoi mr Britling. "Niin kyllä."
"Aivan samalta tuntuu minusta, kun on tämä sotajuttu kysymyksessä. Täällä meillä ei ole mitään oikeata kuolemaa. Se pannaan näytteille ja suljetaan laatikkoihin. Ja onnettomuustapauksien varalta kääriydytään suojeleviin verhoihin. Jos hevonen sattuu täällä potkaisemaan, niin joudut vuoteeseen ja kohta on kaikki hyvin… Mutta siellä, siellä oi kuin toisessa kiertotähdessä. Siellä on kaiken ulkopuolella… Sinne minä nyt lähden… Sen sijaan että täällä ei ole kuolemaa missään, on siellä kuolema kaikkialla, siellä ulkopuolella. Meidän tulee tehdä kaikki voitavamme tappaaksemme toisiamme. Tämän maailman selvä vastakohta."
Mr Britling nyökkäsi.
"Minä en ole vielä koskaan nähnyt ruumista Dower House'in tienoilla ei ole ruumiita."
"Me emme ole tahtoneet niitä sinulle näyttää — sellaisia kaameita asioita."
"En minä valita", sanoi Hugh… "Mutta — master Hugh — master Hugh, jolle ette ole tahtoneet sellaista näyttää — ei tule koskaan takaisin."