Sinkki oli välttämätöntä patruunain valmistamiseen; siihen tarvitaan puhdistettua sinkkiä, vieläpä erittäin puhdasta, sillä muuten osuivat laukaukset huonosti. No niin, me olimme jättäneet puhdistamisen belgialaisen ja saksalaisen teollisuuden asiaksi. Jäljellä oli enää vain yksi tai pari englantilaista liikettä… Ellemme kävisi tuimasti käsiksi, loppuisivat ampumavaramme… Ainakin sellaiset ampumavarat, joita käyttäen voi ampua tarkkaan. "Ja siinä sitä ollaan!" sanoi teräväpiirteinen mies.
Mutta hän ei tuona aikana suinkaan edustanut suuren yleisön käsityskantaa.
"Joka tapauksessa otaksun, että voimme saada kiväärejä Amerikasta", sanoi lakimies. "Ja mitä sinkkiin tulee, poistetaan sen puute kyllä, jos puute käy tuntuvaksi…"
Yläkerran tupakkahuoneessa oli vallitsevana keskusteluaiheena sotaministeristön kykenemättömyys käyttelemään ilmoittautuvia rekryyttijoukkoja sekä sen vihamielisyys kaikkea sellaista vapaaehtoisuutta kohtaan kuin mr Britling oli suunnitellut. Sangen monet klubin jäsenet halusivat ilmoittautua vapaaehtoisiksi, ja heidän kelpoisuudestaan keskusteltiin vilkkaasti. "Minä olen viidenkymmenenneljän", sanoi eräs, "ja kykenisin kävelemään kaksikymmentäviisi peninkulmaa täysissä tamineissa paljoa paremmin kuin useimmat noista yhdeksäntoista vuotiaista poikasista." Eräs toinen oli kolmenkymmenenkahdeksan. "Minun täytyy pitää liikettä käynnissä", sanoi hän, "mutta miksi en voisi siitä huolimatta opetella ampumaan ja käyttämään pistintä?" Hyljättyjen kärsimä henkilökohtainen loukkaus antoi erikoista kärkevyyttä niille lausunnoille, joissa he kritikoivat rekryyttienottoa ja asian järjestelyä yleensä. "Sotaministeristön järjestelmässä on auttamaton virhe", huomautti eräs lihava kaivoksenomistaja. "Rauhan aikana se käyttää asian järjestelyyn kotimaassa yksinomaan sellaisia miehiä, joita varmasti tarvitaan rintamalla heti kun sota syttyy. Kohta kun sota on puhjennut, tulee senvuoksi muutoksia kaikkialla, ja tavallisesti pannaan työhön, jokin uusi mies, jonka kelpoisuudesta ei ole tietoa — jokin esillekaivettu 'entinen', joka on jo arveluttavassa rappeutumistilassa. Sekasorto seuraa aivan itsestään. Sotaministeristö on aina tehnyt niin ja mikäli voi havaita, tulee se yhä menettelemään samalla tavalla. Se ei näytä jaksavan käsittää, että toista henkilöä tarvitaan, ennenkuin edellinen on siirretty pois. Sillä ei ole edes sen vertaa mielikuvitusta."
Mr Britling huomasi Wilkinsin hengenheimolaisekseen.
Wilkins kehitteli parhaillaan yleistä vapaaehtoista palvelusta koskevaa laajasuuntaista suunnitelmaansa. Hänen mielestään oli joka ainoa hyväksyttävä. Jokaiselle oli annettava määrätty tehtävänsä, jokainen oli merkittävä luetteloihin ja jokainen oli varustettava jollakin näkyvällä merkillä.
"Hihanauhalla", virkkoi mr Britling.
"Ei merkitse mitään, saammeko tosiaan kokoon sotavoiman vai emme", sanoi Wilkins. "Kaikki ovat nyt innostuneita — ja pitävät asiaa täytenä totena. Kaikki ovat halukkaita pukeutumaan jonkinlaiseen virka-asuun ja tottelemaan jonkinlaisia määräyksiä. On tärkeätä käydä heihin käsiksi, kun heillä itsellään on halua. Nyt on aika saada maassa aikaan järjestely, niin että kestetään se sisäinen jännitys, joka pakostakin tulee myöhemmin tuntumaan. Mutta meillä ei ilmene minkäänlaista taipumusta tämän yleisen uhrautuvaisuuden iloiseen hyväksymiseen. Näyttää aivan siltä kuin tämä sota olisi jonkinlainen erityinen huvitilaisuus, johon ainoastaan muutamat harvat sotaministeristön ystävät pääsevät. Minä en myönnä kansakunnan vapaaehtoisten olevan kelvottomia — en edes sotilaalliselta kannalta katsoen. On olemassa yllin kyllin meidän ikäisiämme miehiä ja myöskin varsinaisiin sotilasikäluokkiin kuuluvia miehiä, joita voitaisiin edullisemmin käyttää täällä kotimaassa — esimerkiksi sotatarvetehtaitten työmiehiä — ja onhan meillä lisäksi kaikki alaikäiset pojat. Kenties he ehtivätkin jo muuttua täysi-ikäisiksi, ennenkuin tämä juttu on lopussa…"
Hän oli valmis ehdottamaan virka-asun kuosejakin.
"Hihanauha", sanoi mr Britling, "ja ehkä värillisiä nauhoja takin rinnusliepeisiin".