Hän käytti kaikkia Holroydin antamia tilaisuuksia kosketella ja käsitellä isoa voimakonetta, joka oli alkanut häntä lumota. Hän kiillotti ja puhdisti sitä kunnes metalliosat häikäisivät päiväpaisteessa. Hänet valtasi salaperäinen palveluksen tunne tätä tehdessään. Hänellä oli tapana astua sen luo ja hellästi kosketella sen kieppuvia induktioteloja. Hänen palvelemansa jumalat olivat kaikki kaukana, Lontoon ihmiset kätkivät jumalansa.
Viimein hänen hämärät tunteensa kävivät selvemmiksi, sukeusivat ajatuksiksi ja lopulta teoiksi. Tullessaan jymisevään vajaan eräänä aamuna hän lausui salaaminsa [Salaam on muhamettilainen kunnioittava tervehdyssana; osa Intian asukkaita on muhamettilaisia. Suom. muist] Voimakoneitten Herralle ja sitte Holroydin poissa ollessa meni kuiskaamaan jyrisevälle koneelle olevansa sen palvelija, rukoillen sitä armahtamaan häntä ja pelastamaan hänet Holroydilta. Hänen niin tehdessään tunkeusi tutisevan konesuojuksen avoimesta kupukäytävästä siihen harvoin ulottuva päiväpaisteen heijastus ja Voimakoneitten Herra tohisi ja hyrisi kelmeässä kultahohteessa säteilevänä. Silloin Azuma-zi tiesi palveluksensa otolliseksi Herralleen. Sen jälkeen hänestä ei enää tuntunut niin yksinäiseltä kuin ennen, ja hän olikin tosiaan ollut kovin yksikseen Lontoossa. Ja työaikansakin päätyttyä, mikä harvoin sattui, maleksi hän suojuksen ympärillä.
Sitte Holroydin seuraavalla kerralla kolhittua häntä meni Azuma-zi ensi tilassa Voimakoneitten Herran eteen ja kuiskasi: "sinä näet, oi Herra!" ja koneiston vihainen hurina tuntui vastaavan hänelle. Tuosta alkaen tuntui hänestä voimakoneen ääniin tulevan eri sointu aina Holroydin tullessa suojukseen. "Herrani odottaa aikansa", lohduttausi Asuma-zi itsekseen. "Tämän narrin synnillisyys ei ole vielä kypsä." Ja hän odotteli ja vaani tilinteon päivää. Erään kerran näkyi merkkejä sähkövirtojen ristiinmenosta ja Holroyd sai varomatonta tutkimusta toimittaessaan — se tapahtui ehtoopäivällä — jokseenkin ankaran täräyksen. Käyttökoneen takaa näki Azuma-zi hänen hypähtävän sivulle ja kiroovan telan ilkiöitä.
"Hän on saanut varotuksen", virkkoi Azuma-zi itsekseen. "Totisesti on
Herrani kärsivällinen."
Holroyd oli ensinnä opastanut neekeriänsä sellaisissa voimakoneen toiminnan alkeiskäsitteissä, joiden avulla tämä voisi hänen poissa ollessaan tulla tilapäisesti toimeen vajassa. Mutta havaitessaan millä tavoin Azuma-zi loikaroitsi jättiläiskoneen ympärillä hän kävi epäluuloiseksi. Hän tajusi hämärästi apulaisellaan olevan jotakin mielessä ja päätellen hänellä olleen tekemistä telain voitelemisessa öljyllä joka oli eräästä kohti syövyttänyt pois kiillon, hän antoi koneiston hälyn yli karjutun julistuksen: "älä sinä enää mene lähelle tuota isoa voimakonetta, Hyh-höh, taikka nyljen nahkasi!" Ja muutenkin, jos Azuma-zia miellytti olla ison koneen lähellä, vaati selvä järki ja säädyllisyys pidättämään häntä loitolla siitä.
Azuma-zi totteli sillä kertaa, mutta myöhemmällä hän joutui kiinni kumarrellessaan Voimakoneitten Herraa. Silloin Holroyd tempaisi käsivarresta ja potkaisi häntä hänen kääntyessään poistumaan. Azuma-zin sitte seisoessa käyttökoneen takana ja Holroydin vihattua selkää tuijotellessa saivat koneiston äänet uuden tahdin ja kuulostivat neljältä hänen äidinkielensä sanalta.
On vaikea tarkalleen sanoa mitä mielipuolisuus on. Luullakseni Azuma-zi oli mielipuoli. Voimakonevajan lakkaamaton paukkina ja vilske oli saattanut huiskuttaa hänen pienet tietonsa ja runsaat taikauskoiset kuvitelmansa vihdoin jonkinlaiseksi riivaannukseksi. Ainakin, kun hänen mieleensä juohtui aatos tehdä Holroydista uhri voimakoneen jumaluudelle, hän joutui omituisen ylvästelevän tunnekuohun valtaan. Sinä yönä nuo kaksi miestä ja heidän mustat varjonsa olivat vajassa yksikseen. Vajaa valaisi iso vilkkuva ja punaisena vilahteleva kaarilamppu. Varjot venyivät mustina voimakoneitten taakse, käyttökoneitten heilurikuulat syöksähtelivät valosta pimeyteen ja niiden männät jytkyivät äänekkäästi ja tasaisesti. Vajan avoimesta päästä näkyvä ulkopuolinen ilma häämötti uskomattoman etäisenä. Se tuntui aivan kuolleeltakin, kun koneiston jymy tukehdutti kaikki ulkoiset äänet. Etäällä kuvastui pihan musta aita ja sen takana talojen harmaita ääriviivoja, ja ylhäällä kaareili tummansininen taivas kelmeine tähtösineen. Azuma-zi astui äkkiä vajan keskuksen poikki remmien alitse ja katosi ison voimakoneen varjoon. Holroyd kuuli lipsahduksen ja vauhdin tahti muuttui.
"Mitä hiivattia sinä vaihteelle teet?" hän ulvahti hämmästyneenä. "Enkö ole sulle sanonut —"
Silloin hän näki Azuma-zin silmien päättäväisen ilmeen, aasialaisen astuessa varjosta häntä kohti.
Seuraavassa silmänräpäyksessä miehet olivat hurjassa ottelussa ison voimakoneen edessä.