"Sanotteko vartioivanne ovia ruhtinaan käskystä? Onko Sydämen
Kaupungissa sitte kaksi ruhtinasta?" kysyi Zibalbay katkerin äänin.
Odottamatta vastausta jatkoi hän meidän kolmen seuratessa matkaansa, kunnes saavuimme palatsin pihalle, missä solisivat monet suihkulähteet marmorialtaissaan.
Kulkien pylväskäytävän alatse ja avonaisesta ovesta, mistä hohti valo, huomasimme yht'äkkiä saapuneemme suureen ja ihmeelliseen saliin, jonka pituus oli sata jalkaa ja jonka setripuupaneelista tehtyä kattoa kannatti kaksi riviä hienosti kaiverrettuja pylväitä, hedelmillä, kukilla, juoma-astioilla ja kultakoristuksilla sälytettyjen pöytien miltei täyttäessä koko huoneen. Seinätkin olivat setripuupaneelia ja täynnä hopeakoristeita ja puhtaasta kullasta tehtyjä kookkaita kääpiön ja apinan kuvia, jotka kukin pitivät kädessään hopeista lamppua. Takaseinällä oli pieni pöytä ja sen takana istui valtaistuimen tapaisilla tuoleilla mies ja nainen, vierellään aseistettu vartijajoukko.
Mies oli muhkeassa, Sydämen merkein päärmätyssä valkoisessa viitassa ja hohtavassa sulkalevätissä. Hänen otsallaan kiilsi kultarengas, josta kohosi vihreäsulkainen töyhtö, ja kädessään piti hän pientä kultavaltikkaa, jossa välkähteli smaragdi. Hän oli keskimittainen, sorjavartaloinen ja noin kolmenkymmenenviiden vuotias, suora, musta tukkansa ulottuen aina alas harteille asti. Kasvoiltaan oli hän siro, mutta peloittava, sillä hänen mustissa silmissään välmehti outo tuli ja hänen voimallisessa suussaan ja leuassaan oli tyly ilme, joka ei kadonnut edes hänen hymyillessäänkään. Armollinen neiti hänen vieressään oli niinikään ihana valkoisessa, hopeapäärmeisessä ruhtinasvaipassaan, ruhtinaallinen Sydämen merkki rinnassaan, otsan, kätten, poven säihkyessä smaragdiloistossaan. Hän oli nuori ja hoikka, säihkyvin silmin, ylpein, siroin kasvoin, joita kumminkin rumensi raskas suu, ja näkyi selvästi, että hän rakasti vieressään olevaa miestä, sillä hän katsoi häneen yhtämittaa.
Meidän ja tuon ruhtinaallisen parin välillä oli avara huone täynnä juhlapukuista ja kullasta ja jalokivistä hohtavaa yleisöä, niin että silmiämme ensi alussa huikasi. Seurue, joita lienee ollut kaksi- tai kolmesataa, seisoi ryhmissä, selät meihin päin, jättäen huoneen peräosaan vapaan paikan, missä silkkiin puetut, kukin ja turkoosein koristetut naiset lauloivat ja tanssivat huilun säestyksellä morsiamen ja sulhasen edessä.
VIIDESTOISTA LUKU.
Zibalbayn kotiintulo.
Hetken aikaa seisoimme ovitien varjossa, katsellen tätä kummallista ja ihanaa näytelmää, kunnes, Zibalbayn aikoessa juuri astua lähemmäksi valta-istuinta, Lordi Tikal antoi merkin valtikallaan, ja naiset taukosivat äkkiä tanssimasta ja laulamasta. Nähtyään kohotetun valtikan, Zibalbay pysähtyi jälleen ja vetäytyi takaisin varjoon, kehoittaen meitä tekemään samoin. Sitten alkoi Tikal puhua voimallisella, syvällä äänellä, joka kajahteli salissa:
"Sydämen neuvokset ja aateliset", hän sanoi, "ja te korkeasyntyiset naiset, lesket ja tyttäret, kuulkaa minua. Eilen, kuten tiedätte, otin haltuuni esi-isieni aseman ja vallan, ja teidän toivostanne ja tahdostanne minut valittiin Sydämen kansan päälliköksi ja hallitsijaksi. Olen nyt pyytänyt teidät hääjuhlaani, läsnäolollanne kunnioittamaan aviosäätyyn astumistani ja iloitsemaan kanssani. Sillä tietäkää, että tänä iltana olen aviopuolisokseni ottanut Nahua Ihanan, korkeasyntyisen Lordi Mattain, Päätähtientutkijan, Pyhän Huoneen Päämiehen ja Sydämen Neuvoston Puheenjohtajan tyttären. Hänet otan minä teidän läsnä ollessanne ensimäiseksi ja lailliseksi aviopuolisokseni jakamaan vallan kanssani ja hallitsemaan teitä yhdessä minun kanssani, jota ei voida, vaikka mitä tahansa tapahtuisi, sysätä pois valtaistuimeltani, ja näin ollen pyydän teidän lausumaan hänet tervetulleeksi."
Sitten kääntyi hän vieressään olevan naisen puoleen, suuteli häntä ja sanoi: