"Tunnustamme teidät, Tikal ja Nahua, ja hallitkaa kauan meitä maan muinaisten tapojen mukaan!"
"Hyvä on, veljet", vastasi Tikal. "Onko kenelläkään, ennenkuin juomme lähtömaljan, mitään sanottavana?"
"Minulla on jotakin sanottavaa!", huusi vahvalla äänellä Zibalbay varjosta huoneen toisessa päässä.
Kuultuaan hänen äänensä, jonka sointu näytti olevan tuttu, nousi Tikal peloissaan, mutta sanoi, hilliten itsensä:
"Astukaa näkyviin varjosta, kuka lienettekin, ja sanokaa sanottavanne."
Katsahtaen tyttäreensä ja meihin, Zibalbay käski meitä seuraamaan ja astui esiin. Peittäen kasvonsa vaipallaan lähti hän astumaan poikki salin, herrojen ja naisten tehdessä tietä, kunnes seisoimme valtaistuimen edessä. Tässä hän paljasti itsensä, kuten mekin, ja asettuen seisomaan sivuttain, niin että sekä Tikal että koko seurue näkivät hänet, hän varustautui puhumaan. Ennenkuin hän oli ehtinyt sanoa sanaakaan, pääsi ylimyksiltä hämmästyksen huudahdus ja valtikka putosi Tikalin kädestä ja vieri lattialle.
"Zibalbay!" kuului huuto. "Zibalbay tai hänen haamunsa on tullut takaisin, ja myöskin Sydämen Ruhtinatar!"
"Niin, ylimykset", hän sanoi rauhallisin äänin, vaikka hänen kätensä vapisi raivosta, "minä Zibalbay, teidän herranne, olen palannut, enkä nähtävästi liian varhain. Miten, veljenpoikani, oliko sinun niin kova kiire saada minun paikkani ja valtani, että sinun piti rikkoa Sydämen nimessä vannomasi vala ja anastaa ne ennen määräaikaa? Ja Te, Mattai, oletteko unhoittanut taitonne, vai ovatko jumalat kironneet Teidät, kun käytte ennustamaan väärin ja sanomaan, että tähtiin on kirjoitettu elossa olevien kuolema, ja nostamaan näin tyttärenne Sydämen Ruhtinattaren istuimelle? Niin, älkää viitsikö vastata. Seisoessani tuolla olen kuullut koko jutun. Sanon sinulle, Tikal, että olet valapattoinen petturi, ja Teille, Mattai, että olette veijari ja valehtelija, joka olette uskaltanut käyttää pyhää ammattianne omiin tarkoituksiinne ja sukunne kohottamiseksi. Molempia teitä olen rankaiseva — niin, ja myöskin kaikkia niitä, jotka ovat olleet rikollisina apureinanne. Asemiehet, vangitkaa tuo mies ja Lordi Mattai niinikään ja pitäkää heidät tallessa, kunnes minä heidät tuomitsen."
Sotilaat seisoivat hetken aikaa epäröiden molemmin puolin valtaistuinta, mutta astuivat sitten Tikalia kohti kuin totellakseen Zibalbayn käskyä. Mutta Nahua nousi seisomaan ja peräytti heidät, sanoen: "Mitä! uskallatteko koskea vastanimitettyyn hallitsijaanne? Takaisin, minä käsken teitä, jos tahdotte välttää häväistyksen tuomiota. Eli tai kuoli, Zibalbayn ajat ovat olleet, sillä Sydämen Neuvosto on pannut hänen kruununsa Tikalin päähän, ja heidän päätöstään ei voi purkaa hyvällä eikä pahalla."
"Niin", sanoi Tikal, jonka rohkeus oli palannut. "Ruhtinatar Nahua puhuu totta. Älkää koskeko minuun, jos haluatte vielä nähdä auringon paistavan."