"'Kukako lähtee kanssani? Molas temppelille asti, missä intiaani asuu. Senjälkeen, luullakseni, ei kukaan. Kuka tahtoisi seurata onnettomuuksissa vanhentunutta miestä, jota hänen ystävänsäkin pitävät haaveilijana, tuollaiselle epätoivoiselle retkelle? Jos uskaltaisin kertoakin aikeistani, pilkattaisiin minua niinkuin lapset pilkkaavat kadulla kulkevaa mielipuolta. Lähden yksin, herra, ehkä kuolemaan.'
"'Mitä kuolemaan tulee, Ignatio, en luonnollisestikaan osaa sanoa sitä enkä tätä, sillä kaikkienhan on kuoltava ennemmin tai myöhemmin, ja heidän loppunsa hetki ja paikka on Kaikkivallan käsissä. Te ette kuitenkaan saa tehdä tätä matkaa yksin, toisin sanoen, tahdotteko minut seuralaiseksi, sillä minä kyllä lähden mukaan.'
"'Tekö, herra, Te! Ajatelkaahan, mihin lähtisitte — kaikenlaatuisten vaarojen mahdollisuus, alituinen kuoleman uhka ja, kaiken lopuksi, todennäköinen epäonnistuminen. Hullutuksia, herra.'
"'Ignatio', hän vastasi, 'olen suora. Välittämättä kaikista Sydämen yhdistämisen aikaansaamista ihmeistä ja vanhan miehen hommista temppeliraunioilla minä pidän uudistamissuunnitelmaanne yhtä epäkäytännöllisenä kuin se on suurenmoinen. Aika on ohi, jolloin se olisi käynyt päinsä, tai sitten se aika ei ole vielä koittanut.'
"'Ennenkuin intiaanit voivat uudelleen hallita, täytyy heidän unhoittaa karvaat kokemuksensa ja vuosien nöyryytykset; lyhyesti, heidät täytyy kasvattaa, Ignatio. Jos Teillä on toinen käsitys, on se Teidän asianne; Te vain epäonnistutte, ja moni epäonnistuminen on kunniakkaampaa kuin useimmat onnistumiset. Ymmärrättekö minua?'
"'Täydellisesti, herra.'
"Hyvä. Mitä sitten tulee kultaisen kaupungin löytämiseen, tuntuu asia minusta hyvin hämärältä, koska olette perustanut kaiken toivonne jonkun kulkijan jo seitsemän-, kahdeksankymmentä vuotta sitten kertomaan juttuun sekä sellaiseen sattumaan, että joku henkilö, jota Te ette edes ole nähnyt, on muka tullut sieltä ja tahtoisi opastaa Teidät sinne.
"Kuitenkin miellyttää tuon kaupungin etsiminen minua, sillä olen seikkailijaluonne. Jos joskus pääsemmekin Tabascon metsäseutuja kauvemmaksi, missä ystävänne tunnusmerkkeineen odottaa Teitä, loppuu etsintämme ehkä siihen, että luumme jäävät koristamaan jotakin erämaata tai vuorenhuippua Guatemalan tuntemattomissa seuduissa.
"Vaan vähät siitä! Ei minulla ole kotia eikä lapsia; kuolemastani ei välittäisi ainoakaan elävä sielu, sillä vuosia olen uurastanut mitättömin tuloksin; miksi en noudattaisi luontaista haluani ja lähtisi seikkailemaan? Voin tuskin tehdä hullummin kuin olen tehnyt, ja luulen, että niin tulen tekemään elämäni loppuun asti.
"'Tuo näyttämänne kaivos on kyllä rikas, siitä ei epäilystä, mutta minulta ei liikene pääomia siihen, ja jos minulla niitä olisikin, sain siitä paikasta sellaisen kokemuksen, etten koskaan haluaisi sinne enään jalkaani astua. Lyhyesti, olen valmis lähtemään Tabascoon ja Pyhään kaupunkiin, tai minne vain haluatte, niin pian kuin Te kykenette matkustamaan.'