Minun aprikoidessani, kuka hän mahtaisi olla, kutsui Molas minut salavihkaa syrjään ja sanoi:
"Näette tuon hopeanappisen miehen; hän on Don José Moreno, saman Don Pedro Morenon poika, joka oli väijyksissä ja ryösti minulta intiaanivanhuksen lahjoittamat kolikot, lähtiessäni Teitä hakemaan. Kuulin silloin, että hän oli jossain matkalla, Vera Cruzissa tai Meksikossa, ja nyt hän varmaankin palaa kotiinsa. Varokaa häntä, herra, ja varoittakaa myös englantilaista, sillä hän on kuten isänsäkin paha mies."
Sitten kertoi hän minulle useista seikoista, jotka olivat yhteydessä tuon miehen ja hänen perheensä kanssa.
Molasin puhuessa soitettiin päivälliselle, mutta minä odotin soiton loppumista, ennenkuin läksin alas. Ovelia kohtasin kapteenin, häikäilemättömän miehen, jonka naama oli kuin täyskuu.
"Mitä etsitte, herra?" hän kysyi.
"Päivällistäni, herra", vastasin.
"Sen saatte kannelle", hän sanoi häikäilemättä. "En tahdo olla hävytön, herra, mutta tiedättehän, että nuo meksikolaiset — olen itse espanjalainen, enkä puolestani välittäisi — syövät vastenmielisesti intiaanin kanssa; jos te tulette sisään, syntyy siellä hälinää."
Siinä sen kuulin, ja vaikka loukkaus oli niin syvä, olin siihen jo tottunut, sillä tässä maassa, joka kuuluu heille ja jossa heidän isänsä pitävät valtaa, merkitsee intiaanina olo samaa kuin hylkiö. Tahtomatta näin ollen aiheuttaa melua, kumarsin ja läksin pois. Sillävälin herra Strickland, katsellen minua ruokasalista, kysyi kapteenilta missä minä olin, huomauttaen, että mahdollisesti en tiennyt aterian olevan valmiina.
"Jos tarkoitatte palvelijaanne intiaania", sanoi kapteeni, "niin tapasin hänet kyllä ovella ja lähetin hänet takaisin. Ehkä herra tietää, ettemme syö tuon väen kanssa samassa pöydässä."
"Kapteeni", vastasi herra Strickland, "vaikka ystäväni onkin intiaani, on hän yhtä hyvin sivistynyt kuin Te tai kuka tahansa tässä salissa. Ennen kaikkea, hän on lunastanut ensi luokan lipun ja on siis oikeutettu kaikkiin ensi luokan mukavuuksiin. Minä vaadin hänelle tuotavaksi tuolin tähän minun viereeni."