"Milloin ja miten tahdotte, herra. Maksan aina velkani."
Silloin sekaantui kapteeni asiaan kummallisella tavalla. Ensin pisti hän käden taakseen ja, vetäen taskustaan ison pistoolin, pani sen lautasensa viereen.
"Herrat, kumpikin", hän sanoi rauhallisella äänellä, hiljaa hymyillen, "en sekaannu mielelläni kahden tuntemattoman matkustajan riitaan, mutta vaikka olenkin vain mitätön merimies, on velvollisuuteni pitää huolta, ettei tällä laivalla tapahdu verenvuodatuksia. Näin ollen, vaikkakin valitan sitä, olen pakotettu ampumaan sen miehen, joka ensinnä tarttuu aseisiin", ja hän nosti pistoolin.
Meksikolaisen otsa rypistyi ja herra Strickland nauroi ääneen, sillä oli hullunkurista kuulla tuon pöllönaamaisen miehen ulvovan suden tavoin. Sillävälin olin minä noussut, sillä tämä häväistys oli enemmän kuin jaksoin sietää.
"Herrat", minä sanoin, puhuen espanjankielellä, "nähdessäni läsnäoloni olevan vastenmielisen useimmille täällä, tahdon poistua mitä pikemmin. Vaan ennenkun lähden, tahdon sanoa jotakin, en kerskatakseni, vaan puolustaakseni ystävääni, englantilaista herraa, hänen esiinnyttyään minun puolestani. Kuinka korkeasyntyisiä olettekin, minun sukuni on jalompi ja vanhempi kuin teidän, ja näin ollen ei teidän tarvitsisi tuntea häpeää istuessanne samassa pöydässä kuin minä. Ainakaan ei luulisi Don José Morenon — jonka isä on murhaaja, maantierosvo ja julkea mies, ja jonka äiti oli huonomaineinen sekasikiö — uskaltavan olla röyhkeän minulle, joka, niinkuin jokainen intiaani tällä laivalla voi todistaa, olen hallitsija oman kansani keskuudessa."
Jok'ainoa silmä tuijotti Don Joséhen. Hänen ihonsa kellahtava väri kääntyi vallan viheriäksi hänen kuunnellessaan minun sanojani, ja hän painui hetkeksi tuoliinsa raivon valtaamana. Äkkiä hän hypähti ylös, tarttuen taaskin veitseensä.
"Koira!" hän sähisi, "kunpa pääsisin leikkaamaan poikki sinun valehtelevan kielesi!"
"Älkää viitsikö yrittää, Don José Moreno", vastasin, tuijottaen häntä kasvoihin, "mitä isästänne olen sanonut, on totta; lisäksi on laivassa mies, jonka hän noin kolme kuukautta sitten ryösti putipuhtaaksi. Jos herrat matkakumppanit suvaitsevat kuulla sitä juttua, voin sen kertoa. Kaiken lisäksi, kykenen puolustamaan hyvin itseäni. Tämän laivan miehistö on intiaaneja, jotka tuntevat minut, ja jos mikä tahansa ikävyys kohtaisi minua tai ystävääni, herra Stricklandia, vakuutan teille, ettei yksikään palaa elävänä kotiin. Herrat, jääkää hyvästi", ja minä kumarsin ja läksin.
"Ystävä, kiitän Teitä", sanoin herra Stricklandille hänen palattuaan päivällisen loputtua kannelle. "Tietäessänne kuka minä olen ja nähdessänne miten tuollaiset hurtat ovat tottuneet kohtelemaan minua ja heimoani, voitteko enään ihmetellä sitä, etten pidä meksikolaisista?"
"En, Ignatio", hän vastasi, "mutta siitä huolimatta pyydän Teitä olemaan varovainen tämän Don Josén suhteen. Hän ei ole mies suutelemaan ruoskaa, jolla häntä lyödään, ja hän tappaa Teidät ja minutkin tämän asian takia, jos vain voi."