Äidin silmät, jotka katselivat hänen jälkeensä, olivat täynnä kyyneliä.
— Tyttö-raukkani! sanoi hän. Tiedätkös, Otto! Ehkä minullakin äitinä ollen on sanottavana, minun mielestäni et sinä tee oikein Gerdalle. Minä rakastan Rudolfia sanomattomasti, niin, ehkä paljoa enemmän kuin sinä, sillä isän tunne ei voi koskaan helleydessä vertoja vetää äidin tunteille, enkä minä ole aina lukuunottanut hänen vikojaankaan, jota minä välistä olenkin katunut, ja olen sydämellisesti iloinnut kaikista uhrauksista, mitä olemme voineet tehdä hänen hyväkseen, — mutta Gerdaa minä rakastan yhtä paljon kuin häntä, ja minun mielestäni me emme saa niin suoraa päätä hyljätä hänen ainoaa toivoansa, joka koskee koko hänen elämänsä onnea, koska emme ole kieltäneet Rudolfiltakaan mitään, emme suurta emmekä pientä.
Rouva Ivarsson oli puhunut vakavalla mielimurheella ja hän kohotti lujan katseensa kapteeniin, joka lähestyi hänen eteensä ja näytti malttamattomana odottavan loppua hänen lauseestaan.
— Enkö minä ole sinulle sanonut, alkoi hän, että Rudolf tulevaisuudessa on monin kerroin korvaava sen, mitä olemme hänelle tehneet; mutta Gerda — jos minä nyt myöntyisin hänen naurettaviin oikkuihinsa ja lähettäisin hänet opiskelemaan Upsalaan, — opiskelemaan Upsalaan! Kuinka voi viisas ihminen puolustaa sellaista mielettömyyttä! — ja jos minä luovuttaisin useita satoja, niin, ehkäpä tuhansia markkoja hänen päähänsä pöllähtäneitten oikkujen takia, — mitä saakelin hyötyä, — en muuta voi sanoa, — siitä sitten olisi? Mikä hänestä sitten tulisi? Lääkäri vai lakiniekkako, vai pappi, vai mikä? vai mahtaisiko hän tulla kotiin vihittynä viisaustieteen maisterina vai tohtorina ja alkaisiko hän sitte sinun kanssasi puuhata talonaskareissa, vai aikoisiko hän mennä naimisiin ja ripustaisi laakeriseppeleensä ja tohtorihattunsa lastenkamarin seinään, tahi jollei hän joutuisi naimisiin, niin hakisiko hän opettajattareksi, vai kirjuriksi virkalaitoksiin? Ajatteles nyt, mitä hyötyä hänellä on maisterina olemisestaan! — Ei, rakas eukko! Ajatteles vaan järjen kannalta. — Voin vakuuttaa sinulle, että minä pidän molemmat lapseni yhtä rakkaana, ja että molempain menestys on hartain toivoni, ja juuri sentähden en voi sallia semmoista, mikä pikemmin olisi heidän onnettomuudekseen kuin onnekseen, Gerda matkustaa suvella veljeni luo ja antaa raittiin maaseutuilman puhaltaa houreet päästään. Ja nyt en tahdo enää kuulla puhuttavan koko Upsalanmatkasta.
Hieno punerrus nousi rouva Ivarssonin poskille.
— Jos minun käytettävänäni olisi varoja, sanoi hän, niin saisi Gerda kumminkin matkustaa sinne, ainakin koetteeksi joksikin ajaksi. Mutta, sen pahempi, — — — —
— Sen pahempi on sinun perintösi, eukkoseni, tässä talossa, joka monta vuotta on antanut suojaa päämme päälle, niin että sinä et voi tuhlata sitä hullutuksiin.
— Talohan pitäisi kumminkin kiinitettämän Rudolfin matkarahoja varten.
— Minun mielestäni pitäisi äidin olla iloinen, että edes jollakin tavalla voidaan hankkia varoja niin tärkeää tarkoitusta varten, kuin lapsensa terveyden parantamiseksi.
— Varmaan minä sen teenkin, mutta sinä tiedät, yhtä hyvin kuin minäkin, että Rudolfissa itsessä on syy heikkoon terveyteensä; Gerda sitä vastoin on elänyt ahkerana ja hiljaisena kotona.