— Minä annan anteeksi sanat, joilla isä solvasi miehiä, joitten kunniaa ja luotettavaisuutta ei ole vähintään epäilemistä, minä kuin pidän sellaiset lauseet suorana seurauksena isän vanhanaikaisista mielipiteistä, mutta minä pyydän saada olla kuulematta vast'edes sellaista puhetta ihmisistä, joita minä pidän ystävinäni. — Mutta, palataksemme asioihimme, — onko minulla mitään apua odotettavana isältä, vai eikö? —
— Sanos minulle, — mistä tahtoisit sinä minun ottamaan rahoja, niin mielelläni kuin tahtoisinkin auttaa sinua?
— Mistä? Eikö isällä ole tämä talo, joka maksaa vähintäänkin kolmin kerroin tuon tarvittavan summan? Mikä estää ottamasta lainaa talon kiinnitystä vastaan? Olenhan minä lapsi ja perillinen, ja siis minulla on osani myös, toivoakseni. Äläkä koskaan pelkää, että minä aion hävittää isää tahi ketään muutakaan. Jos minä pääsen selville tästä pulasta, niin lunastan, minä velkani ja maksan kuinka suuren koron isä vaan tahtoo vaatia.
— No, no, no! Kuka puhuu koroista lasten ja vanhempain kesken? Mutta, katsos, minulla on velvollisuuksia myös äitiäsi ja sisartasi kohtaan.
— Isä saa olla täydellisesti levollinen ja lisäksi varma siitä, että minä kyllä olisin voinut saada apua ystäviltäni, jos minä olisin sanankin lausunut, mutta minusta on mieluisampaa kääntyä omaisiini.
Aivan kuin eteväkin toimimies, ei Rudolf pitänyt tarpeellisena mainita, että hän oli kääntynyt muutaman ystävänsä puoleen, saadakseen tuon "mitättömän summan," mutta saanut sen sijaan tyytyä vaan erittäin ystävälliseen kieltoon, tietysti sillä selvällä syyllä, että ystävät, kuten hän itsekin, osuivat olemaan ihan satunnaisessa, mutta kuitenkin "kirotussa rahapulassa."
— Niin, niin! tuumasi Ivarsson-ukko. Kyllähän se on parasta, kääntyä sukulaisiinsa, kuin sattuu olemaan ahtaalla. — Ja sinä voit ymmärtää, että minä autan sinua aivan mielelläni, kuin se vaan on minun vallassani ja joll'eivät toiset, joista minä olen edesvastuussa, kärsi mitään vahinkoa.
Isä ja poika jatkoivat vielä hetken aikaa ystävällistä keskusteluaan, jossa jälkimäisen onnistui kumota edellisen kaikki arvelut ja täydellisesti tehdä hänet vakuutetuksi toiveittensa toteutumisesta ja lupauksiensa varmuudesta. Ja samana päivänä, kuin Rudolf oli pois mennyt, esitti kapteeni rouvalleen, että talo kiinnitettäisiin uudestaan.
— Se on ikävää, lopetti hän, mutta mitä ei tekisi lastensa tähden?
Rouva Ivarssonin tyyni katse muuttui tuliseksi.