Kuvailen teidät edessäni, te onnelliset naiset, joille tätä kirjoitan. Te olette niin hyvänvointisia, ettette kipuakaan tunne. Te nousette aikaisin aamulla, ja vaikka teillä olisi aikaakin, ette loikoisi toimetoinna vuoteissanne. Monivuotinen kokemus on opettanut teitä niin nopeasti, yksinkertaisesti ja sievästi suorittamaan eri talouden tehtävät, että syrjästä katsojasta tuntuu, kuin ei teillä päivällä olisikaan paljon mitään tehtävää.
Aamulla nousette laittamaan aamiaista miehellenne, isällenne tai veljellenne ennen heidän lähtöään ulkotöihinsä; juttelette iloisesti maitoa kuoriessanne, kirnutessanne tai juustoa paistaessanne. Aamupäivä on pitkä; lopetettuanne aamuaskareenne jää teille vielä tunnin verran aikaa lukemiseen tai ompelemiseen, ennenkuin on päivällispuuhiin ryhdyttävä. Kello kahden tienoilla olette talouden hommista vapaat ja koko pitkän iltapäivän saatte käyttää lukemiseen, käsitöihin ja piirustamiseen — sillä joku teistä lienee hieman kynätaiteilijakin; yksi lukee ääneen toisten ommellessa, joten olette kirjallisuuteenkin hyvin perehtyneet. Keveämpien runokokoelmien ja novellien joukossa, näen hyllyllänne Prescottin, Macaulayn ja Irvingin teokset, ja ellen vallan erehdy, pilkoittaa sieltä minunkin aikakauskirjani tuttu kansilehti. Vieraitten saapuessa, kutsutte heidät kerallanne teetä juomaan; he eivät tuota teille mitään häiriötä; he tulevat hyvissä ajoin käsitöineen, katselevat, miten te siistissä uunissanne paistatte kuuluisia teekakkujanne, tai keskustelevat sisarenne kanssa, joka toisessa huoneessa asettaa teepöydälle hienot porsliinikupit. Teenjuonnin päätyttyä tarjoutuu koko joukko vapaaehtoisia auttamaan teitä kauniitten intialaisten teekuppienne pesussa. Näissä puuhissa ette lainkaan väsy, ettekä rasitu, vaikka otittekin esiin parhaat kuppinne ja asetitte ne jälleen paikoilleen, sillä teitte sen ilman huolta ja vaivaa ystävien kesken, jotka olisivat menetelleet aivan samoin, jos olisitte olleet heidän luonaan.
Mutta nyt ilmestyy komea rouva Simmons tyttärineen viettämään luonanne viikkokauden, ja nyt on rauhanne häiriytynyt. Nuorin tyttärenne Fanny vieraili heidän luonaan New-Yorkissa viime syksynä ja on kertonut heidän keittäjästään, sisäköstään ja valkeahansikkaisesta pöytäpassaristaan. Ja nytkös olette hämillänne.
"Mitä on meidän tekeminen; he eivät suostu elämään meidän tavallamme.
Mikä meille tulee neuvoksi?" Ja nyt kaipaatte palvelijoita.
Mutta rouva Simmons on perin kyllästynyt komeaan huoneistoonsa ja väsynyt rauhanpitoon palvelijainsa kesken. Hän on luonteeltaan tyyni ja rauhaa rakastavainen ja pelkää kaikkea kinaa; mutta viime viikolla täytyi hänen sovittaa viisi riitaa verrattoman keittäjänsä ja muitten palvelijainsa välillä, sillä tämä verraton kyökkipalvelija, perehtyneenä keittotaidon kaikkiin salaisuuksiin, joissa hänen emäntänsä oli aivan ymmällä, tunsi olevansa talossa välttämätön ja käytti hemmoteltujen suosikkien tavallista oikeutta, halliten koko taloa rautaisella valtikalla. Uusi elämä, joka ei missään suhteessa muistuta hänen kotiolojaan, on siitä syystä paras virkistys ja huojennus rouva Simmonsille. Siisti, rauhaisa talonne, maukas ruokanne, hilpeät aamuaskareenne, joissa hän mielellään seuraa teitä, puhellen kanssanne — kaikki tuntuu hänestä miellyttävältä vastakohdalta hänen omalle elämälleen. Jos hän todellakin saisi vaihtaa kohtaloa kanssanne, ei hän tahtoisi; mutta hän luulee tahtovansa, huokailee ja valittaa osansa kovuutta, kadehtien onneanne, tyyntä ja hauskaa elämäänne, ja toivoo itseään yhtä vapaaksi ja itsenäiseksi. Ja oikeassa hän on; sillä avuttomassa tilassaan, kerrassaan taitamattomana talouden yksinkertaisimmassakin hoidossa, on hän täydellisesti alustalaistensa uhri ja orja.
Kuvailkaamme mielessämme muutamia tavallisimpia perhekohtauksia. Monen vastuksen perästä on rouva Simmons vihdoin saanut mieleisensä sisäkön, oikean aarteen — sievän, siistin, sukkelan ja taitavan. Rouva on seitsemännessä taivaassa. Mutta kaikki on katoavaista maan päällä! Vastatullut ei voita armollisen keittäjän suosiota, ja pilviä kokoontuu kodin taivaalle. Ensin kuuluu kyökistä hiljainen humu kuin etäinen ukkosen jyrinä; sitä seuraa parin päivän juro äänettömyys, ilman ollessa painostava, kuin lähestyvän rajuilman edellä — ja lopullisesti puhkeaa pilvi. Ovi avautuu pauhulla perheen syödessä aamiaista. Sisäkkö ryntää itkien sisään kyökki-tyrannin seuraamana, joka vavisten, kasvot vihasta hehkuvina, huutaa vapisevalla äänellä:
"Rouva on hyvä ja hankkii itselleen toisen palvelijan. Minä muutan ensi viikolla."
"Miksi niin, Briitta, mikä teitä vaivaa?"
"Mikäkö minua vaivaa. En koskaan ole kärsinyt tuollaisia suupaltteja talossa, enkä tee sitä vastakaan. Joka niitä suosii, pitäköön hyvänään, minä en rupea elämään heidän kanssaan, kyökissä on sellainen sekamelska, se kun tuppautuu silitysrautoineen kaikkialle."
Nyt puhkee sisäkkö sanoihin, väittäen valheeksi kaikki syytökset, ja syntyy ankara ja raivokas riita, jonka kestäessä pieni, hento rouva Simmons parka on kuin kissanpoika keskellä ukkosilmaa.