Tässä maassa on kansanvaltainen yhteiskunta-laitos poistanut sen masentavan painon, joka Vanhassa Maailmassa pakottaa palvelijat aina kulkemaan määrättyä uraa. He tulevat tänne kuvaillen maatamme jonkinmoiseksi vapauden maaksi, ja heidän käsityksensä vapaudesta ovat hyvin hämärät ja sekavat. He ovat suurimmaksi osaksi raakaa, oppimatonta irlantilaiskansaa; mutta peräti omituista on, että huolimatta tietämättömyydestään ja raakuudestaan he sittenkin ovat saavuttaneet kodissamme jonkinmoista menestystä. Mutta niin kauan kuin olemme heistä riippuvaiset, on joka kodissa alituisia palvelijain muutoksia ja vastuksia, alituisia väliaikoja, jolloin emännän täytyy itse tarttua ohjaksiin, olkoon hän siihen harjaantunut tai ei.
Nykyjään alkaa nuori emäntämme uransa perin vaikeissa olosuhteissa. Ruumiinvoimiltaan on hän tavallisesti heikko — eikä hänellä ole minkäänlaista kokemusta voimien säästämisessä. Hänellä ei ole aavistustakaan perheen ravintoa ja vaatteita koskevista asioista, ja hän ajattelee näitä töitä niin vastenmielisesti, että ne tulevat vain kahta vertaa ikävämmiksi. Hän ei voi niitä tykkönään välttää, sillä väliaikoina on hän pakoitettu niitä suorittamaan, mutta hän tekee ne laimeasti, huolimattomasti ja haluttomasti, enentäen siten työn raskautta.
Jos jokainen nuori nainen opettelisi taloudenhoitoa ja kehittäisi ajoissa käytännöllisiä lahjojaan, pystyisi hän paremmin hallitsemaan palvelijoita, ja, heidän muuttaessaan, pääsisi hän kaikesta siitä kuluttavasta hermojen kidutuksesta, jota alituiset vastoinkäymiset taloudessa matkaansaattavat ja joka niin turmiollisesti vaikuttaa perheen terveyteen ja mieleen. Tämä on puoli elämässämme, joka kaipaa erityistä huomiota. Miksi emme voi punnita asiaa järkevästi?
Meillä on tapana suurta maksua vastaan lähettää naisväkemme voimistelulaitoksiin harjoittamaan ja ojentelemaan toimettomia jäseniään. Tuntikausia voivat he loikoa pitkällään palkatun hierojan muokkaillessa heidän jalkojaan sekä taivutellessa heidän velttoja ja hervottomia käsivarsiaan ja muita jäseniään.
Olisihan toki paljon miellyttävämpää ja huokeampaa, että nuoret tytöt lapsuudestaan alkaen kehittäisivät jänteitään lakaisemisella, tomuttamisella, silityksellä ja muilla kotoisilla askareilla, joita isoäitimme niin suurella menestyksellä harjoittivat. Naisen, joka ei näitä töitä halveksi, vaan väliaikoina pyöräyttäisi vielä rukkiakin, ei koskaan tarvitsisi turvautua voimisteluun, joka nykyjään on niin muodissa. Tuhlaustahan on palkata palvelijoita, jotta jänteemme veltostuisivat, ja sitten kääntyä voimistelijain puoleen saadaksemme ne uudelleen voimistumaan. Uskallanpa väittää, että mummomme viikossa harjoittivat kaikki liikkeet, jotka voimistelija suinkin saattaa keksiä, vieläpä he ne tekivät hyvillä tuloksillakin.
Tämä kirjoitus on saavuttanut tarkoituksensa, jos ne naiset, jotka ovat oppineet ja harjaantuneet itse hoitamaan askareensa, tulisivat oman onnensa ja arvonsa tuntemiseen, ja oikein ymmärtäisivät asemansa suuren edun, vaikka se olisikin olojen pakoittama.
VII.
Mitä Amerikka voi tuottaa.
Istuessani kirjoittamaan, ryntäsi ystävämme Rob Steffens sisään henkihieverissä, sanomalehti kädessä. "Tytöt hoi, teidän aikanne on käsissä! Te, naikkoset, saarnaatte meille aina uljuutta ja uhrautumista — 'kuinka ihanata olisi kärsiä ja kuolla maansa edestä', — nyt, tytöt, nyt pannaan isänmaanrakkautenne koetukselle."
"Mitä kummaa nyt on tapahtunut?" sanoi Jenny, silmäillen uteliaana hänen olkapäänsä ylitse sanomalehteen.