"Onhan valtio vain perheiden yhdistys, ja lait kohdistuvat niihin oikeuksiin ja vapauksiin, jotka koskettavat naisen syvimpiä ja sisäisimpiä tarpeita ja kalliimpia toiveita. Miksi olisivat siis sisar, vaimo ja äiti voimattomampia valtiossa kuin kotonaan. Ei olisi haitaksi naisellisuudelle, jos nainen ilmaisisi ajatustaan vaalilipulla samaten kuin keskusteluissakin. Asioissa, jotka koskevat kasvatusta, raittiusasiata ja uskontoa, valtio varmaankin suuresti hyötyisi kuulemalla naisen ääntä.
"Mutta kaiken tämän ohessa on minun lisättävä että, sen ohessa että näissä kokouksissa laverrellaan paljon kypsymätöntä, mautonta lorua, itse tämän suunnan henki koettaa kääntää naisen kasvatusta uudelle tolalle, pois kotoisista velvollisuuksista. Tuntuu kuin maailma aina rientäisi eteenpäin vastatuulessa kulkevan laivan lailla, jota aallot viskelevät sinne tänne. Yleiset koulumme hylkäävät tyttöjen kasvatuksesta ompelun, johon entinen sukupolvi syystäkin uhrasi monta tuntia päivästään. Työmiehen ja käsityöläisen tyttäret mättävät päähänsä algebraa, geometriaa, trigonometriaa ja korkeampaa matematiikkaa laiminlyöden kokonaan erikoisesti naiselle tarpeellista oppia. Tyttö ei saata seurata luokkalaisiaan auttaessaan äitiään kotoisissa toimissa, ja niinpä hän vapautetaan niistä koko kasvatusaikanaan. Perheen poika pannaan aikaisin kauppa- tai maanviljelystöihin, isä tarvitsee hänen apuaan ja vaatii häntä elättämään itseään. Täten keskeytetään hänen kasvatuksensa; opintoja jatketaan ainoastaan talvikuukausina ja töitten lomassa. Niinpä ovatkin maaseutukaupunkimme perheitten naiset tavallisesti miehiä etevämmät henkisessä valistuksessa. Mutta seurauksena tästä aivojen yksipuolisesta kehittämisestä ja jänteiden voimain laiminlyömisestä on suuri ruumiillinen arkuus ja kykenemättömyys käytännöllisissä kodin töissä. Nuo rivakkaat, vahvat, hilpeät maaseututytöt, jotka entisaikoina pitivät Uuden Englannin kyökit niin kiiltävinä ja puhtaina — tytöt, jotka ilomielin pesivät, silittivät, panivat sahtia, leipoivat, jopa valjastivat hevosenkin, elleivät palmikoinneet olkia, ommelleet koruompeluksia, piirustelleet, maalailleet tai lueskelleet — tuo naissuku, vanhan ajan kaunistus, vähenee päivä päivältä. Ja sensijaan on meillä tämä uuden ajan heikko, väsynyt ja hermostunut sukupolvi, joka on kirjallisesti viisas, mutta oppimaton kaikissa jokapäiväisen elämän pikkutoimissa. Tätä kasvatusta ja sen seurauksia väijyy se paha vaara, että yhteiskunta ennen pitkää kääntää aseensa tätä samaa sivistyttämistä vastaan."
"Asia on sitä laatua", sanoi vaimoni, "että palvelijakysymys on täällä Amerikassa muodostunut elämän suureksi pulmaksi. Perheiden onni, varallisuus, menestys ja mukavuus perustuvat suurimmaksi osaksi siihen. Yllämainitulla kasvatuksella eivät tyttäremme kykene toimittamaan omaan perheeseensä kuuluvia askareita, kuten ennen vanhaan. Ja mikä pahempi, heiltä puuttuu tykkönään käytännöllistä älyäkin, joka voisi johtaa raakoja ja oppimattomia palvelijoita. Mikä siis neuvoksi! Nykyisten kalliiden hintojen aikoina kohoaa palvelijan ruoka hänen palkkaansa kalliimmaksi, ja päälle päätteeksi tuhlailee hän talon varoja, saattaen suuria vajauksia taloudenkassaan. Entäs, jos aloittaisit, Kristo, tästä asiasta. Sopivampaa ainetta tuskin voinet löytää."
Niinpä istuin kirjoituspöytäni ääreen ja kirjoitin seuraavan kirjoituksen:
Palvelijat ja palvelus.
Monet kotoisat ikävyydet täällä Amerikassa johtuvat siitä, että ne uudet periaatteet, joiden mukaan yhteiskuntamme on järjestetty, ja jotka muodostavat yhteiskunnallisen elämämme aivan eriäväksi Vanhan Maailman elämästä, eivät ole niin harkitut ja sovitellut, että ne kykenisivät luomaan varmuutta ja yhteyttä jokapäiväisiin suhteisiimme. Amerikka on luonut valtiollisen suunnitelman, joka perustuu kaikkien ihmisten alkuperäiseen vapauteen ja yhdenvertaisuuteen.
Tämän suunnitelman mukaan on jokainen inhimillinen olento yhtäläisellä tasa-arvoisuuden asteella, ja hänellä on mahdollisuus kohota ja kehittyä kykynsä ja voimainsa mukaan. Yhteiskuntalaitoksemme silmämääränä on, mikäli mahdollista, säilyttää tätä tasa-arvoisuutta polvi polvelta. Meillä ei ole sukutiluksia, ei perinnöllisiä arvonimiä, ei yksinoikeuksia, eikä etuoikeuksia nauttivia luokkia — kaikki voivat Amerikan yhteiskunnassa yhtä vapaasti nousta ja laskeutua kuin aallot meressä. Palvelijain ja isäntien välisessä suhteessa tuntuu vielä ylimysvallan sekä orjuuden vaikutuksia. Englannin ja muunkin maailman kirjallisuus kuvailee aina palvelijain asemaa ylimysvallan hengessä, joka lukee isännän etuoikeutettuun luokaan ja palvelijan alempaan luokkaan. Kaikki näytelmäkappaleet, runot, romaanit ja historiakertomukset puhuvat tämän käsityskannan hengessä. Isännän oikeudet otaksutaan perustuvan, kuten kuninkaankin, hänen korkeampaan syntyperäänsä. Hyvä palvelija on se, joka lapsuudestaan alkaen on oppinut "nöyrästi alistumaan parempien ihmisten tahdon alle". Ensimmäisten siirtolaisten tuodessa maahamme kansanvaltaisia oppeja, eivät he kumminkaan vielä olleet vapautuneet ylimyksellisen yhteiskunnan ajatus- ja toimintasuunnasta. Vanhempain siirtolaisten kertomuksista päättäen puolusti heidän aikuinen isäntäväki vielä etuoikeutta nauttivain luokkain "jumalallisia oikeuksia", vaikka he omasta puolestaan asettuivat ylivaltaa vastaan.
Seurauksena tästä asianlaidasta oli se, että kaikki kieltäytyivät palvelijantoimesta, eikä Amerikassa syntynyt mitään palvelijaluokkaa. Mutta muutaman sukupolven aikana harjoitettiin naapuriperheiden kesken jonkinlaista vaihtokauppaa, tarpeellisten työvoimain puuttuessa. Toisesta perheestä lainattiin toiseen poika tai tytär, jota aina pidettiin yhdenvertaisena perheen muitten jäsenien kanssa. Apulainen aterioitsi yhteisessä pöydässä nauttien talon omien lasten osaksi tulevia oikeuksia. Perheiden aikaa myöten sivistyessä ja hienontuessa alkoi tämä liian tuttavallinen suhde sivistymättömien naapurien kanssa tuntua vastenmieliseltä, mutta ei ollut valitsemisen varaa, täytyi joko suostua tähän tuttavallisuuteen taikka suorittaa askareensa itse. Ei mikään palkka voinut houkutella Uuden Englannin poikia ja tyttäriä rupeamaan varsinaisiksi palvelijoiksi, se toimi soveltui heidän mielestään orjalle, ei vapaalle. Palvelijain tuli saada käyttää paraatirappuja, olla läsnä perheen kutsuissa, ja hienoinkin viittaus aterioitsemaan eri pöydässä katsottiin persoonalliseksi loukkaukseksi.
Maanviljelijäin ravakkaat, itsetietoiset tyttäret, joiden apua suurimmassa arvossa pidettiin, alkoivat yhä enemmän karttaa tätä työalaa. He katsoivat kaikkia muita vaivaloisempiakin toimia paremmiksi sitä. Ovathan järjestetyn perheen askareet toki monin verroin terveellisemmät, hauskemmat ja iloisemmat tehtaan yksitoikkoista, koneellista työtä. Mutta Uuden Englannin tyttäret valitsivat yksimielisesti tehtaantyön, jättäen kotoiset toimet muukalaisen väestön tehtäviksi. Tämän he tekevät pääasiallisesti syystä, etteivät tahdo olla ala-arvoisena työluokkana perheissä, joissa samanikäiset naiset nauttivat ja elävät työtönnä.
"En anna teille tyttäriäni työhön", sanoi navakka eukko naapurilleen, joka tiedusteli itselleen palvelijaa kesän ajaksi; "ehkäpä antaisin, ellei teillä olisi omia tyttäriä, mutta minun tyttäreni eivät tule teille työskentelemään, jotta omat tyttärenne saisivat laiskotella."