"Sinä kallis Jumalan lahja, avaruuden raikas ilma, miten nurjasti ja halveksivasti sinua kuolevaiset kohtelevatkaan! Jos asiansa täysin ymmärtävä saarnamies pitäisi saarnan hapesta, vaikuttaisi se varmaan paljon enemmän synnin tukahuttamiseksi kuin puhdasoppinen selitys siitä, milloin, miten ja miksi synti tuli maailmaan. Mutta nyt astuu pappi reunojaan myöten täyteen sullottuun kokoushuoneeseen, jossa saastainen ilma miltei panee kynttilän liekit sinisenä palamaan, ja päivittelee seurakunnan henkistä välinpitämättömyyttä, pilaantuneen ilman painostaessa torkahtavia sanankuulijoita, jotka samalla tuntevat itsensä perin syntisiksi tässä laimeudentilassaan.
"Pikku Jim, joka juoksenneltuaan kaiken päivää reippaana ulkoilmassa, luki kiltisti rukouksensa maata pannessaan ja nukkui hyvänä poikana, nousee tänä aamuna vuoteeltaan pörrötukkaisena, lyöpi hoitajaansa ja sanoo, ettei hän tahdo rukoilla, eikä välitä tulla hyväksi. Syy on vain siinä, että poikarukka nukuttuaan ummehtuneessa ilmassa, joka koko yön on hänen aivojaan myrkyttänyt, on nyt jonkinlaisessa siveellisessä heikkomielisyyden tilassa.
"Heikot naiset vakuuttavat usein, että heidän voimansa palaavat vasta kello yhden- tai kahdentoista tienoissa päivällä. Kysytään: eivätköhän nukkune ikkunat ja ovet suljettuina ja raskaat uutimet vuoteensa edessä?
"Esi-isiemme huoneet olivat ilmanvaihtoon nähden monessa suhteessa paremmin varustetut kuin meikäläiset huoneet kaikkine parannuksineen. Suuri henkitorvi keskessä sekä avonaiset tulisijat kaikissa huoneissa aikaansaivat alituista ilmavirtaa, joka poisti huonon ja pilaantuneen ilman. Nykyaikana on huoneissa vain savupiippu rautakamiinia varten.
"Kamiinit ehkä kyllä säästävät polttoaineita, mutta ne säästävät muutakin. Sillä tuhansia ihmisolentoja saattavat ne liian aikaiseen hautaan, hitaan myrkytyksensä vaikutuksesta.
"Kolkkoa on ajatella, että talvemme täällä Pohjolassa kestää kuusi kokonaista kuukautta, marraskuusta toukokuuhun, ja että sinä aikana monessa perheessä kaikki sulloutuvat yhteen huoneeseen, jossa kaikki aukot ja ikkunaraot huolellisesti tukitaan ilmaa vastaan, ja jossa koksikamiini kohottaa huoneen lämpömäärää 25 ja 30 pykälään Celsiusta. Ihmisparat hermostuvat sekä liiallisesta kuumuudesta että myrkytetystä ilmasta, joka ainoastaan silloin tällöin oven avautuessa vaihtuu hiukan.
"Eipä siis lainkaan kummaa, jos näitten ihmisparkojen iho ja keuhkot käyvät niin aroiksi, ettei heidän näiden kuuden kuukauden aikana ole ajatteleminenkaan ulkoilmaan menemistä, sillä siitä seuraa paikalla vilustus. Ja useinpa joulukuun vilustus kehittyy maaliskuussa auttamattomaksi keuhkotaudiksi, ja kevät, jonka pitäisi tuottaa eloa ja terveyttä, saattaa sen sijaan niin monta uhria hautaan.
"Olemme kuulleet kuinka kurjassa tilassa karhuparat kömpivät ulos kuuskuukautisesta talvimajastamme, missä he miltei yksinomaan elivät edellisenä kesänä saavuttamastaan lihavuudesta. Samoin lukemattomat heikot olennot elävät pitkän talvemme kuluessa niitten päivittäin vähenevien voimien kustannuksella, jotka he saavuttivat ihanana kesäaikana, jolloin ikkunat ja ovet olivat avoinna ja raikasta ilmaa oli tuhlaamisen varallekin.
"Sitten kuulemme koko kevään puhuttavan sairaudesta, sappitaudista y.m. ja vertapuhdistavien lääkkeiden nauttimisesta. Se on kaikki vain pilaantuneen talvi-ilman myrkytystä. Monta vertaa paremmat olivat toki vanhan ajan talot, joissa suuret räiskyvät tulet paloivat avonaisessa takassa ja joiden makuuhuoneisiin pyrysi lunta talvivihurien viuhuessa. Tosin kylmä viima jäähdytti selkää, kasvojen miltei kärventyessä, vesi jäätyi astiassa, ja jota halutti, taisi kirjoittaa nimensä ikkunaruutuihin. Mutta sinä heräsit täynnä elämänhalua ja -voimaa — sinä katselit tupruavaa lumituiskua värisemättä ja kahlasit kouluun läpi miehenkorkuisten kinosten. Laskit mäkeä, olit lumipallosilla, piehtaroitsit lumessa kuin lumisirkku, mutta suonissa virtasi puhdasta, elinvoimaista verta ja vahvat keuhkot hengittivät sisäänsä raikasta talvi-ilmaa."
"Armahda meitä, isä kulta!" huudahti Jenny, "toivon, ettei meidän tarvitse uudestaan ruveta asumaan moisissa taloissa!"