Tuomon poisvienti ynnä muuta.
Kuin Haley näki saaliinsa niin odottamattomalla tavalla pois pujahtavan, muuttui hänen hämmästyksensä tuota pikaa vihan vimmaksi. Hän kiroili kauheasti ja näytti olevan hyvin halukas käymään käsiksi orjiin, jotka häntä olivat seuranneet.
Hänen kiukkunsa ei sentään kestänyt kauan, hän lohdutteli mieltään sillä ajatuksella, että hänellä kyllä oli keinoja löytää Elisabet Ohiosta ja toimittaa kiinni. Kovasta ratsastuksesta väsyneenä läksi hän lähimpään ravintolaan lepäämään ja itsekseen neuvottelemaan, mitkä toimenpiteet olisivat paraat pakolaisen kiinni saamiseksi.
Haleylla näkyi olevan onnea. Juuri oli vierashuoneesen tullut kaksi miestä, jotka olivat yleensä tunnetut taitaviksi ja kokeneiksi orjain ajajiksi: Sampson Loker ja Rikard Marks. Ne olivat juuri sopivat miehet Haleylle. Hän tunsi heidät jo ennestään ja saattoi varmaan luottaa heidän apuunsa. Siispä hän vei heidät syrjään pöydän luo, tilasi punssia ja esitti lasien kilistessä asiansa. Loker ja Marks olivat heti valmiit ja neuvottelivat sinne tänne, ja kuin Haley heille lupasi viisikymmentä dollaria kiinniotto-palkkaa, silloin he vannoivat tuovansa Elisabetin poikineen ennen, kuin päivä ehti kolmasti uudistua. Siten oli se välipuhe sovittuna.
* * * * *
Kuin helmikuun aurinko seuraavana aamuna sameasti katsahti Tuomon asunnon jäisistä ikkunoista sisään, näki se jo Tuomon ja hänen vaimonsa Kloenkin olevan liikkeellä. Kloe silitteli pestyjä vaatteita ja teki sitä niin innokkaasti, kuin olisi ollut tulinen kiire; vaan hän todella tahtoi ainoastaan työllä tukeuttaa sisällistä tuskaansa ja haihduttaa surullisia ajatuksiaan. Olihan nyt juuri tulemassa eron hetki.
Tuomo työskenteli ihan toista. Hän luki pyhää raamattua ja etsi voimakkaimpia paikkoja, valmistautuakseen kovaan kohtaloonsa, johon hänen nyt tuli antautua. Koetus oli kuitenkin melkein liian kova. Ilolla hän olisi antanut elämänsä tähänastisen herransa edestä, ja napisematta kärsinyt tylyintäkin kohtelua, jos hän vain olisi saanut pysyä omaistensa luona. Mutta nyt ei enää käynyt sitä muuttaa, täytyi tyhjentää kärsimyksen kalkki.
Niin käy, kuin tahdot, Jumala,
Hyv' on sun tahtos ijan;
Ken pysyvä on uskossa,
Hän apusi saa pian!
Meit' pelasti sun Poikasi,
Siis tyköäs et heitä;
Kun turvaamme ja huudamme,
Et hyljää, Herra, meitä.
Tämän värsyn luki Tuomo virsikirjastaan hartaalla mielellä. Sitenpä hän myöskin kykeni lohduttamaan ja rauhoittamaan vaimoansa, joka välistä vaikeroi ihan ääneensä. Kohta sitte tuli rouva Shelby. Hänen kalpeista kasvoistaan näkyi surua ja sääliä.
"Minä tulen ottamaan sinulta jäähyväsiä, Tuomo", alkoi hän kyynelsilmin puhua. "Rakas Tuomo, minä paha kyllä en voi tehdä sinulle muuta kuin lohduttaa, sillä tiedäthän, että jokainen rahapenni sinulta otettaisiin kuitenkin pois. Mutta tässä perheesi ja Jumalan edessä lupaan minä ostaa sinut vapaaksi niin pian, kuin saan säästetyksi kokoon sellaisen summan. Siihen asti luota Jumalaan."