Yrjö hymyili. "Hyvin yksinkertainen asia se on. Saksanpähkinän kuorten mehulla värjäsin ihoni kellertävän värin ruskeaksi kuten Etelä-Amerikan kreoleilla, ja ruskean tukkani värjäsin mustaksi. Se, kuten näette, soveltuu minulle oivallisesti, eikä kukaan arvaa näin ylhäistä muukalaista Yrjö-orjaksi."
"Kuitenkin te pelaatte hyvin vaarallista peliä, rakas Yrjö", arveli
Wilson miettivästi.
"Niin täytyy tapahtua", sanoi Yrjö uljaasti. "Joko — tahi!"
Wilson astui pitkän aikaa huoneessa edes takaisin. Hän oli hyvänluontoinen mies, mutta vähän ahdasmielinen. Niinpä hän esimerkiksi nytkään ei oikein saanut soveltumaan yhteen kahta asiaa; hän kyllä toiselta puolen mielellään tahtoi auttaa Yrjöä pääsemään onnellisesti pakoon, vaan toiselta puolen hän oli rauhaton siitä, eikö hän siten tehnyt vastoin maan lakeja ja olevien olojen järjestystä.
"Katsokaas, Yrjö," sanoi hän kauan mietittyään, "minua ei oikeastaan ihmetytä ollenkaan, että olette karannut lailliselta herraltanne; päin vastoin on se minusta hyvin ymmärrettävä; mutta on se kuitenkin omituinen kohta, sillä…"
"No, mitenkä niin?"
"Laki nyt tekee erotuksen mustan ja valkoisen välillä, ja neekereihin te sentään kuulutte, vaikka ihonne väri onkin vaalea", arveli Wilson, pääsemättä oikeaan ajateltuun johtopäätökseensä, kun näet Yrjön oudosteleva katse saattoi hänet hämilleen.
"Te tarkoitatte, että neekeri tässä maassa on asetettu alempiarvoiseksi kuin valkoverinen…"
"Ja että te karkaamisellanne teette vastoin isänmaanne lakeja."
"Isänmaaniko?" kysyi Yrjö kummastellen. "Minulla ei ole mitään isänmaata eikä mitään kotia, ei ainakaan vielä tällä hetkellä."