Nainen teki ankaran ponnistuksen ja rupesi nyppimään puuvillaa kuumeentapaisella vauhdilla.

”Varo vaan, että jatkat samaa tapaa, muuten illalla soisit olevasi kuollut.”

”Voi, sitäpä jo soisin.” Ja hetken päästä kuuli Tuomo hänen huokailevan: ”Herra, kuinka kauvan, mikset jo auta?”

Taas tuli Tuomo hänen luokseen ja kaasi koko puuvillavarastonsa hänen säkkiinsä.

”Ette saa tehdä noin. Ette tiedä, kuinka ankarasti he sitten kohtelevat teitä.”

”Kohdelkoot! Mutta minä sen kuitenkin kestän paremmin kuin te.”

Aurinko oli jo aikoja sitten laskenut ja hämärä peittänyt kentän, ennenkuin tämä väsynyt joukko pääsi kotiapäin astumaan. Kukin kantoi päivän puuvillasatoaan korissa päänsä päällä.

Ensin oli mentävä siihen rakennukseen, missä pumpulit punnittiin ja säilytettiin. Legree seisoi jo ovella odottamassa ja keskusteli Sambon ja Quimbon kanssa.

”Tuosta Tuomosta on meillä vielä paljo harmia, ellei häntä vaan tarkoin pidetä silmällä. Jonakuna päivänä hän yllyttää orjiamme karkaamaan, saattepa nähdä”, kertoi Sambo.

”Kas vaan sitä kirottua koiraa. Paras on, että hän saa tehdä tuttavuutta ruoskan kanssa, vai mitä arvelette pojat.”