Koko päivän oli tuo ajatus vaivannut häntä ja kalvanut hänen mieltään. Olisiko todella sellaiset kauheat asiat tekeillä ja millä tavalla hän saisi varmuutta. Hajamielisesti ja takaperin hän oli suorittanut tehtävänsä pitkin päivää tuumiessaan näitä kysymyksiä edestakaisin.
Kiihkeässä mielentilassaan ei hän iltasellakaan voinut mennä levolle, vaan pistäysi pieneen käytävään, joka eroitti hänen huoneensa isäntäväen makuukamarista. Siellä hän seisoi vavisten korva ohutta seinää vasten ja kuuli jok’ikisen sanan, jonka isäntä ja emäntä illan kuluessa olivat vaihtaneet.
Posket kalpenivat, koko ruumis jähmettyi ja herttaisille kasvoille ilmestyi kova piirre. Hän oli tehnyt päätöksensä ja hiipi nyt hiljaa pieneen kammioonsa, missä oli niin monta rauhallista ja onnellista hetkeä viettänyt. Tuolla oli ikkuna, jonka ääressä hän oli istunut ompelunsa kanssa tyytyväisesti hyräillen, tuolla pieni hylly täynnä emännän antamia kirjoja ja muita pikku kaluja, joita oli saanut jouluiksi. Niin, tämä oli tähän asti ollut hänen turvapaikkansa ja pieni maailmansa.
Mutta nurkassa pienellä vuoteella nukkui hänen Harrynsä viattomuuden unta, suu puoli avoinna, kiharat hajallaan ja kätöset hervottomina peitteen päällä. Äiti kumartui vuoteen yli ja kuiskasi:
”Oma armahin lapseni, he ovat myyneet sinut, mutta äitisi on sinut pelastava.”
Ei ainoakaan kyynel valunut hänen poskelleen, sillä tällaisen surun kohdatessa silmä ei itke, sydän vaan vuotaa näkymättömiä veripisaroita.
Elisa otti lyijykynän ja kirjoitti kiireesti: ”Oi rakkahin emäntäni, älkää ajatelko pahaa minusta, älkää liioin kutsuko minua kiittämättömäksi! Olen kuullut koko teidän illallisen keskustelunne ja koetan nyt pelastaa poikani. Ettehän moiti minua siitä? Jumala teitä siunatkoon ja palkitkoon teidän hyvyytenne!”
Käännettyään tämän paperilipun kokoon meni hän piironkinsa laatikosta ottamaan vaatteita pikku pojalleen ja niin hellä on äidin sydän, ett’ei se edes tällaisenakaan kauhun hetkenä unohda ottaa vähän lelujakin armahansa huviksi. Kaikki nämät tavarat hän sitten kääri niistimeensä ja kiinnitti sen vyötärilleen. Nyt tuli pienokaista herättää. Kun tämä viimeinkin avasi silmänsä ja näki äitinsä matkapuvussa, kysyi hän häntä vakavasti katsellen:
”Minne menet, äiti?”
Äiti nojautui hänen ylitsensä ja sanoi matalalla äänellä: ”Hiljaa, Harryseni, et saa puhua ääneen. Paha mies aikoo ottaa Harryn ja kantaa hänet pois pimeässä, mutta äiti ei salli sitä. Äiti aikoo pukea sydänkäpynsä päälle lakin ja takin ja juosta kauvas pois hänen kanssaan, ett’ei paha mies saa kiinni.”