Ennenkuin lähdimme Boulogneen, oli meidän käytävä hyvästeillä Acquinin luona. Mutta nyt ei heitetty hyvästiä surumielin. Hän oli hyvillään, kun sai tietää, että minä pian saan tavata vanhempani, ja minusta tuntui hyvälle saada hänelle sanoa, että pian tulen häntä kiittelemään vanhempaini kanssa.
"Onnellista matkaa, poikaseni. Ja jos et voi niin pian tulla kuin haluat, niin kirjoita minulle."
"Minä tulen pian takaisin."
Sinä päivänä kuljimme pysähtymättä aina Moissellesiin saakka ja nukuimme muutamassa ladossa, sillä meidän piti säästää rahojamme merimatkaa varten. Mattia oli sanonut, ettei se maksa paljon, mutta kuinka paljon tämä "ei paljon" oli?
Marssiessamme Mattia opetti minulle englantilaisia sanoja, sillä päässäni pyöri lakkaamatta kysymys, joka paljon häiritsi iloani: ymmärsivätköhän vanhempani ranskan- tai italiankieltä? Miten voimme tulla toimeen, jos he eivät puhu kuin englanninkieltä? Olisipa se kiusallista!
Meiltä kului kahdeksan päivää kulkiessamme Parisista Boulogneen, sillä pysähdyimme vähäksi aikaa suurimpiin kaupunkeihin, joita matkamme varressa oli, antaaksemme näytäntöjä ja saadaksemme rahaa lisää. Boulogneen tultuamme meillä oli vielä 32 markkaa taskussa, paljon enemmän kuin tarvitsimmekaan merimatkaa varten.
Laiva Lontooseen lähti seuraavana päivänä neljän aikana aamulla, ja puoli neljä me tulimme laivaan, jonne sijoituimme niin mukavasti kuin suinkin laatikkokasan viereen, joka suojasi meitä kylmää ja kosteaa pohjatuulta vastaan. Muutamien savuavien lyhtyjen valossa katselimme, kun laivaa lastattiin, kinungit vinkuivat, laatikot, joita laskettiin ruumaan, natisivat ja merimiehet tuontuostakin huutelivat joitakin käheitä sanoja, ja ylinnä melusta kuului höyryn kohina, jota koneesta syöksyi pieninä valkopilvinä. Kello soi, köydet putosivat mereen, me olimme matkalla, matkalla kotimaahani.
Olin usein puhellut Mattialle, ettei ollut mitään niin mukavaa kuin laivassa matkustaminen, kun liukuisi evästi tietämättä että matkaa tehtiin, se oli tosiaan suloista — se oli kuin unta.
Mutta tällä tavoin puhellessani olin ajatellut Joutsenta ja matkaamme Keskikanavalla, ja meri ei ole niinkuin kanava. Tuskin olimme päässeet aallonmurtajasta, kun laiva näytti uppoavan mereen; sitten se kohosi ja taas vaipui aallon pohjaan, ja tätä tehdessä höyry syöksähteli koneesta kovalla pauhinalla. Sitten syntyi äkkiä hiljaisuus eikä kuulunut muuta kuin veden kohina siipirattaissa milloin puolelta, milloin toiselta, sen mukaan kuin laiva kallistihe.
"On tämä suloista, tämä sinun liukumisesi!" sanoi Mattia ja heittäysi aivan äänettömäksi, mutta sitten hän nousi yhtäkkiä.